Verkkouutiset

Pankkeja syytetään asuntokaupan jarruttamisesta

Asiakkaat joutuvat välittäjien mukaan odottamaan lainapäätöksiä jopa puolitoista kuukautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n mukaan asuntomarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi koronaa edeltävästä ajasta, ja eri alueiden erot ovat suuria kysynnässä ja tarjonnassa. Yhdistys kertoo, että sen jäsenkyselyssä kolme neljästä vastaajasta on ilmoittanut asunto- ja kiinteistökaupan palanneen koronaa edeltävään määrään.

– Asuntokaupan todellinen jarru ovat nyt pankit. En ole koskaan saanut niin paljon kriittistä palautetta välittäjiltä koskien pankkien toimintaa kuin nyt tänä syksynä, toteaa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.

Asiakkaat joutuvat hänen mukaansa odottamaan lainapäätöksiä jopa puolitoista kuukautta. Rahoituspäätösten saaminen on erittäin hankalaa, ja asuinkiinteistöjen rahoitus on mennyt täysin ylivarovaiseksi.

Pankit arvioivat Mannerbergin mukaan kuntotarkastuksia olematta kuitenkaan riittävän asiantuntevia niitä tulkitsemaan. Lisäksi yhteydenpito pankkien kanssa on hankaloitunut sähköiseen maailmaan siirtyessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)