Matkustajat kuljettavat Virosta tuomiaan alkoholijuomia Helsingin Länsisatamassa vuonna 2014. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Panimoliitto pitää alkoholin tuontia yllättävän rajuna

Panimoteollisuus toivoo, että hallitus pidättäytyy alkoholijuomien veronkorotuksista budjettineuvotteluissa.

Alkoholin matkustajatuonti Virosta on Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK:n tekemän kyselyn mukaan kasvanut heinäkuussa. TAK haastattelee vuosittain noin kahta tuhatta Viron ja Suomen välisillä laivoilla matkustavaa suomalaista.

Haastattelujen perusteella TAK arvioi, että matkustajat toivat heinäkuussa alkoholijuomia maahan 4,7 miljoonaa litraa, mikä oli 1,4 miljoonaa litraa vuodentakaista enemmän. Absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna tuontimäärä olisi noussut 19 prosenttia 364 000 litraan.

Viro laski alkoholiveroa heinäkuun alussa 25 prosenttia.

– Vaikka osasimme ennustaa alkoholin tuonnin lisääntyvän, kasvuluvut yllättävät rajuudellaan. Matkustajista kolme neljästä tuo alkoholia ja lastit ovat yhä isompia, kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen tiedotteessa.

Viime vuoden heinäkuussa noin joka kymmenes kertoi Pakarisen mukaan hinnan vaikuttavan matkustusintoon, mutta nyt joka neljättä motivoi alkoholin halvempi hinta.

– Kun viime vuoden heinäkuussa olutta tuoneet matkaseurueet toivat keskimäärin 28 litraa olutta, tämän vuoden heinäkuussa määrä oli kasvanut 32 litraan. Henkeä kohden tuontioluen litramäärä on kasvanut 33 prosenttia, Pakarinen kertoo.

Panimoteollisuus onkin Pakarisen mukaan tyytyväinen valtiovarainministeriön ehdotukseen seurata alkoholin matkustajatuonnin kehitystä ja pidättäytyä veronkorotuksista ensi vuodelle. Hän toivoo, että siitä ei budjettineuvotteluissa lipsuta.

TAK:n kyselyn mukaan alkoholin suurtuojat hakivat edelleen usein juomansa Latviasta. Noin 40 prosenttia yli sata litraa alkoholijuomia tuoneista kertoi tehneensä alkoholiostoja Viron ulkopuolella.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt