Verkkouutiset

Paltan Tuomas Aarto KL:lle: AY-liikkeen ristiriidat estävät uuden mallin

Työntekijäliitoilla sanotaan olevan niin paljon eri näkemyksiä, ettei yhteisymmärrystä työmarkkinamallista synny.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto ei usko, että laajaa yhteisymmärrystä jostakin uudesta työmarkkinamallista löytyy, kertoo Kauppalehti.

Sovun uudesta mallista estävät Aarton mukaan ay-liikkeen sisäiset ristiriidat. Eri ammattiliittojen tavoitteet menevät keskenään pahasti ristiin.

Aarto sanoo, että eri työntekijäliittojen toiveet ovat kuin toiveiden tynnyri. Niiden yhteensovittaminen niin, että syntyisi yhteisymmärrys jostakin muusta mallista kuin vienti­vetoisesta, kansantalouden kannalta järkevästä työmarkkinamallista, on hänen mielestään epärealistista.

Vientivetoisuuden tulee Aarton mukaan olla työehtoneuvottelujen perusta myös tulevaisuudessa. Hänen mielestään ei voida lähteä juoksemaan alakohtaisten erityisintressien ja mahdollisten järjestöpoliittisten tavoitteiden perässä.

Sopua niin sanotusta Suomen-mallista yritettiin löytää ennen edellistä työmarkkinakierrosta. Aarton mukaan kävi hyvin selväksi, että eri liitoilla on niin paljon erilaisia näkemyksiä, tavoitteita ja toivomuksia, ettei yhteisymmärrystä synny.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)