Verkkouutiset

Palta: Massatyöttömyys uhkaa

Hallituksen kehysriihi ei tuonut suurta helpotusta korona-ahdingosta kärsiville palveluyrityksille, toteaa Palta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen työnantajat Palta odotti kehysriihestä palvelualoille uusia, suoraan yrityksille kohdennettuja kriisitoimenpiteitä, erityisesti kriisipalkkatukea.

– Hallitus on toiminut kiitettävän ripeästi monissa asioissa, mutta Suomen yrityksille suuntaamassa tukipaketissa suorien tukien osuus on kansainvälisessä vertailussa pieni. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtio on maksanut yrityksille merkittävästi enemmän suoraa tukea irtisanomisten välttämiseksi, Paltan elinkeinopolitiikan johtaja Tatu Rauhamäki toteaa.

Viimeviikkoisen kyselyn mukaan kaksi kolmesta palvelualojen työnantajasta sanoo, että hallituksen tähänastiset toimenpiteet eivät helpota yrityksiä tai helpottavat niitä vain vähän.

– Työvoimaintensiivisillä palvelualoilla välttämättömät henkilöstökulut kuten palkat ja erilaiset työnantajamaksut muodostavat merkittävän osan yritysten kuluista. Siksi suora tuki palkanmaksuun on välttämätön uusien lomautusten ja irtisanomisten välttämiseksi, Rauhamäki sanoo.

Paltan arvion mukaan monelle yritykselle epävarmat tulevaisuuden näkymät voivat johtaa palveluyritysten konkursseihin ja massatyöttömyyteen.

Rauhamäki muistuttaa, että palvelualat ovat Suomen suurin työllistäjä, ja niillä työskentelee kaksi kolmasosaa Suomen yksityisestä sektorista. Nyt on vaarana, että suuri osa näistä työpaikoista katoaa kokonaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön seurannan mukaan yt-neuvotteluiden piirissä on jo yli 386[nbsp]000 suomalaista. Suomen Pankin eilisen arvion mukaan työttömyysasteen odotetaan nousevan koronakriisistä johtuen pahimmillaan 11 prosenttiin.

– Suorien tukitoimien tarkoituksena on auttaa elinkelpoisia yrityksiä yli valtion toimenpiteistä johtuvan yhteiskunnan pysähtymisen siten, että mahdollisimman moni yritys pystyisi jatkamaan sen jälkeen toimintaansa ja työpaikat pelastettaisiin, Rauhamäki toteaa.

Kriisipalkkatuen lisäksi Palta ehdottaa työnantajien työttömyysvakuutusmaksujen ja sairasvakuutusmaksujen tulisi siirtää tilapäisesti valtiolle loppuvuoden ajaksi.

Lisätalousarviossa nyt päätetyt 450 miljoonan euron lisäykset yritysrahoitukseen ovat Paltan mukaan tervetulleita ja tarpeellisia, vaikka Palta on pettynytkin hallituksen päätökseen jättää kriisipalkkatuki jälleen toteuttamatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)