Yksityisellä sektorilla palkkasumma kasvoi nopeammin kuin julkisella sektorilla. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

Palkkojen yhteenlaskettu määrä kasvoi aiempaa hitaammin

Palkkasumman reaalikasvu on Etlan tutkijan mukaan pitkästä aikaa hidastunut selvästi.

Työntekijöille maksettujen bruttopalkkojen summa kasvoi Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa vuodentakaisesta 3,2 prosenttia, kun vastaava kasvuvauhti oli vuosi sitten 4,4 prosenttia. Syyskuussa koko talouden palkkasumman kasvu hidastui 2,7 prosenttiin.

Etlan tutkija Ville Kaitila kiinnittää huomiota palkkasumman todelliseen muutokseen, josta on poistettu hintojen nousun aiheuttama näennäinen muutos.

– Palkkasumman reaalikasvu on pitkästä aikaa jäänyt selvästi hitaammaksi, vaikka hyvää sekin on, hän huomauttaa Twitterissä.

Palkkasumma kasvoi heinä-syyskuussa koko taloutta nopeammin yksityisen terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluiden toimialalla, missä kasvua kertyi vuodentakaisesta 6,9 prosenttia. Teollisuudessa palkkasumman kasvu jäi 2,5 prosenttiin, kaupan alalla 2,4 prosenttiin ja rakentamisessa 1,1 prosenttiin.

Yksityisellä sektorilla maksettujen palkkojen summa oli 3,7 prosenttia vuodentakaista suurempi, kun taas julkisella sektorilla kasvua oli vain 2,2 prosenttia. Syyskuussa palkkasumma kasvoi yksityisellä sektorilla 3,3 prosenttia ja julkisella sektorilla 1,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Palkkasummaan ei lasketa mukaan optioita.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt