Verkkouutiset

Pakolaiskriisi olisi voitu ennustaa – Googlesta haettiin tietoa turvapaikoista

Googlen hakudataan perustuvaa ennustemenetelmää ei ole otettu käyttöön Euroopan unionissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2015 Euroopan unioniin jätettiin yli 1,3 miljoonaa uutta turvapaikkahakemusta, mikä oli yli tuplasti edellisvuoteen nähden. Erityisesti kasvoi Syyriasta, Irakista ja Afganistanista lähteneiden turvapaikanhakijoiden määrä.

Siirtolaiskriisi ja tulijamäärät eri maista olisi voitu ennustaa Googlen hakudatasta tutkija Joonas Tuhkurin kehittämällä menetelmällä. Google-haut olisivat ennakoineet pakolaisten saapumisen Eurooppaan muutamaa kuukautta ennen kuin niin todella tapahtui.

– Pakolaiskriisi oli aito yllätys, mutta sen ei olisi tarvinnut olla. Ihmiset alkoivat jo kolme kuukautta aiemmin hakea tietoa siitä, kuinka hakea turvapaikkaa Euroopasta. Esimerkiksi syyrialaiset käyttivät selvästi enemmän hakusanoja ”asylum in Germany”. Myös Afganistanista haettiin tietoa vastaavilla hakusanoilla persian kielellä ja Irakissa arabiaksi. Tietoa turvapaikasta haettiin Saksasta sekä Ruotsista, tutkija Joonas Tuhkuri kertoo EVAn haastattelussa.

Tuhkurin mukaan seuraavan siirtolaisaallon alkamisesta Googlen hakudata antaisi viitteitä. Hänen tietojensa mukaan Googlen hakudataan perustuvaa ennustemenetelmää ei kuitenkaan ole otettu käyttöön.

– Puhuin tästä aiheesta Euroopan unionin komissiossa jo keväällä 2016. Silloin aiheeseen oli aitoa kiinnostusta. He kutsuivat minut puhumaan työttömyyden ennustamisesta big dataa soveltaen, ja puhuin samalla myös muista mahdollisuuksista, Tuhkuri kertoo.

Tuhkuri soveltaa tutkimuksissaan big dataa eli isoja tietoaineistoja. Tällä hetkellä hän tutkii big datan avulla sitä, mitä tapahtuu lapsille ja nuorille Yhdysvalloissa paikkakunnilla, joista teollisuustyöpaikat ovat kadonneet.

Tuhkuri tekee väitöskirjaa professori Daron Acemoglun ohjauksessa Massachusetts Institute of Technologyssa, MIT:ssa, Yhdysvalloissa.

Siirtolaisvirtoja ennustava menetelmä on samanlainen kuin Tuhkurin Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselle kehittämä ETLAnow, joka ennustaa asuntojen hintoja ja työttömyysastetta.

Turvapaikkaan liittyvä hakuaktiivisuus Google-hauissa (punainen) ja turvapaikkahakemukset Saksassa 2013–2016 (sininen) Afganistanin, Irakin ja Syyrian osalta. Lähteet: UNHCR ja Google Trends. Tuhkuri (2018)

PÄIVITYS 13.9. kello 10.30: Juttua täydennetty ja otsikkoa muutettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)