Vuonna 1982 syntynyt Ji Seong-Ho on pohjoiskorealainen loikkari ja ihmisoikeusaktivisti. Vuonna 2020 hänet valittiin kansanedustajaksi Etelä-Korean parlamenttiin. Kirjassaan Seong-Ho kertoo elämästään Pohjois-Koreasta ja vaarallisesta loikkauksestaan.
Ji Seong-Ho syntyi pohjoiskorealaiseen kylään, jonka elinkeino oli hiilikaivoksen varassa. Suuren johtaja Kim Il-Sungin kuolema heinäkuussa 1994 ravisutti koko Pohjois-Koreaa. Valtaosalle kansalaisista hän oli kuolematon jumala, joten tyrmistys oli valtava.
Kim Jong-Ilin astuessa valtaan Pohjois-Korean ruokatilanne heikentyi entisestään ja kehittyi lopulta nälänhädäksi, jossa menehtyi miljoonia pohjoiskorealaisia. Seong-Hon teoksen mukaan tragedian syy oli maan uudessa johtajassa, jolle nälänhädän torjuminen ei ollut keskeisin ongelma.
Jin kotikylässäkin oli päiviä, jolloin kymmeniä ihmisiä nääntyi nälkään. Korean sodan 1950-luvulla kokeneiden ikäihmisten mielestä tilanne oli nyt paljon pahempi. Ihmisten mielialaa laskivat myös ruokavarkauksista kiinnijääneiden julkiset teloitukset, joita kaikkien kyläläisten oli tultava esimerkin vuoksi katsomaan.
Ironista oli, että puolueelle kaikkein uskollisimmat henkilöt kuolivat ensimmäisinä. He uskoivat viranomaisten puheita, että nälänhätä tultaisiin ratkaisemaan pian. Selvinneiden joukkoon kuuluivat ne, jotka toimivat vastoin viranomaisten kieltoja ja ryhtyivät esimerkiksi mustan pörssin kauppiaiksi tai varastamaan ruokaa. Kun kylien teillä makasi nälkään kuolleiden ruumiita, viranomaisten kiellot ja määräykset alkoivat menettää merkitystään.
Seong-Hon perhe yritti aluksi selviytyä jauhamalla ravinnoksi maissinvarsia sekä jalavan kuorta, mutta lopulta he kaikki huojuivat nälkäkuoleman partaalla. Jin isoäidin kuolema pelasti muun perheen, sillä jakelukeskus antoi hautajaisia varten kaksi kiloa maissijauhoa ja eräs puolueen piiritasolla vaikuttanut sukulainen toi keitettyä nuudelia. Hautajaisissa vainajan muistelu jäi sivuosaan, vieraat olivat avoimesti kiinnostuneita vain ruoasta.
Vastoinkäymiset
Perhe yritti selviytyä kriisistä varastamalla junista hiiltä, joka vaihdettiin maissijauhoon. Erään varkauden yhteydessä Seong-Ho putosi junasta ja loukkaantui vakavasti. Häneltä jouduttiin amputoimaan toinen jalka ja käsi. Leikkaus tehtiin kylmässä salissa ilman anestesiaa tylsällä veitsellä ja Ji oli tulehduksen takia hengenvaarassa, lääkkeiden saaminen oli erityisen vaikeaa. Toivuttuaan Ji pystyi liikkumaan hänen isänsä tekemien kainalosauvojen avulla.
Vastoinkäymisistä huolimatta Ji Seong-Ho avioitui ja perheeseen syntyi tytär vuonna 2004 ja he asuivat lähellä Kiinan rajaa. Se oli tiukasti vartioitu, mutta salakuljetus kukoisti. Samoin loikkaajien määrä kasvoi.
Myös Ji kävi Kiinassa, mutta jo toinen vierailu johti hänen pidättämiseensä ja ankariin kuulusteluihin. Syntilistaa lisäsi, että Jin äiti oli paennut Kiinaan ja sitä kautta Etelä-Koreaan. Päivittäisten kuulustelujen ja hakkaamisen jälkeen uhri vietiin pimeään ja kylmään selliin. Siellä Seong-Ho päätti lopullisesti lähteä Etelä-Koreaan, jos vain selviäsi turvallisuusosaston vankilasta hengissä.
Uusi elämä
Vapauduttuaan Seong-Ho toteutti pakosuunnitelmansa yhdessä veljensä kanssa. Huhtikuussa 2006 he uivat Kiinan puolelle Tumenin rajajoen kohdalta. Ilman veljensä apua Ji olisi hukkunut vuolaaseen virtaan. Kiinan rajavyöhykkeelläkään ei ollut turvallista, sillä kiinnijääneet palautettiin automaattisesti Pohjois-Koreaan.
Loikkaus ei olisi onnistunut ilman välittäjiä, jotka maksua vastaan hoitivat pakolaisten asioita. Jin Etelä-Koreaan siirtynyt äiti oli antanut välittäjälle koko omaisuutensa ja ottanut velkaa, jotta saisi poikansa luokseen.
Vasta kauempana rajasta veljeksille kerrottiin, etteivät he pääsisi lentäen Kiinasta Etelä-Koreaan, vaan reitti kulkisi maitse ja päämääränä oli Etelä-Korean suurlähetystö Bangkokissa. Matkan kokonaispituus oli tuhansia kilometrejä ja täynnä vaaratilanteita etenkin kainalosauvojen kanssa liikkuvalle henkilölle.
Viimein loikkarit pääsivät Thaimaan rajalle, jossa heidät vangittiin laittomasta maahantulosta ja siirrettiin Bangkokin maahanmuuttajien vastaanottokeskukseen. Sinne saapui Etelä-Korean suurlähetystön virkailija, jonka ensimmäinen kysymys oli: ”Oletko todellakin päässyt tänne saakka ilman toista jalkaa ja kättä?” Yleensä vammaisia pohjoiskorealaisia loikkareita ei kohdattu, mikä oli Jin onni. Hän pääsi nopeutetusti lennolle Etelä-Koreaan, jossa hänen uusi elämänsä alkoi 26. heinäkuuta 2006.
Jin isällä ei ollut yhtä hyvä onni. Hänkin oli yrittänyt loikkausta Tumenjoen ylitse lapsenlapsi reppuselässään, mutta turvallisuusviranomaiset saivat heidät kiinni. Isä joutui raa`an kidutuksen kohteeksi ja lopulta kuoli vankilassa. Jin tytär sijoitettiin sukulaistensa luo, mutta hän menehtyi myöhemmin sairauteen.
Ji Seong-Ho: Pako jonka piti olla mahdoton. Kainalosauvojen varassa vapauteen Pohjois-Koreasta. 311 sivua. Korean kielestä suomentanut Kristiina Kasem. Minerva Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
