Verkkouutiset

Päivittäistavarakauppa ruttaa Rehulan pohjaesityksen alkoholilaiksi

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luodon mukaan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) pohjaesitys alkoholilain uudistuksiksi on pettymys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ministeri on ilmoittanut tavoitteeksi haittojen vähentämisen ja toisaalta elinkeinotoiminnan huomioon ottamisen. Pohjaesityksessä Alkon myyntiaikoja pidentämällä ohjataan kohti väkevien kulutusta. Suuri osa muusta elinkeinojen huomioon ottamisesta näyttäisi olevan lähinnä kuolleiden kirjaimien poistoa. Todellinen norminpurku loistaa poissaolollaan, Kari Luoto teilaa.

Päivittäistavarakauppa on esittänyt, että uudistuksessa kauppojen valikoimien rajoituksia pitäisi purkaa sallimalla vahvojen erikoisoluiden sekä viinin myynti ruokakaupoissa.

– Esimerkiksi keskioluen 4,7 prosentin raja on täysin keinotekoinen. Keinotekoisia ovat myös alkoholin myyntiaikojen rajoitukset. Alkoholijuomia tulisi voida myydä kuten muitakin tuotteita myymälän normaalien aukioloaikojen mukaisesti, Luoto luettelee.

– Suomalaisten alkoholinkulutus ja nuorten alkoholinkäyttö ovat vähentyneet jo useita vuosia. Samoin suomalaisten kulutus on siirtynyt väkevistä kohti laimeampia tuotteita. Alkoholista aiheutuvia haittoja on kaikissa maissa, riippumatta sääntelyn tiukkuudesta, Kari Luoto painottaa.

Hän toivoo, että poliittinen keskustelu tuo pohjaesitykseen uusia näkemyksiä.

– Tämä versio ei tue millään tavoin esimerkiksi koko maan kattavan myymäläverkoston säilymistä vaan uhkaa pienten kauppojen kilpailukykyä ja mahdollisuuksia työllistää. Alkon aukioloaikojen laajentaminen lisäisi entisestään Alkojen sijoittumisesta aiheutuvaa kilpailuvääristymää. Myöskään pienpanimoiden kasvun edellytyksiä tai matkustajatuonnin hillitsemistä ei pohjaesityksessä huomioida lainkaan, Luoto huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)