Päivi Räsänen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Päivi Räsänen poliisikuulusteluun, epäily kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Kansanedustaja ei aio perääntyä joulukuussa 2019 esitetyssä ohjelmassa kertomistaan näkemyksistä.

KD:n kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo tiedotteessaan poliisin kutsuneen hänet kuultavaksi.

− Poliisi on kutsunut minut tiistaina 25.8. klo 10.00 alkaen Pasilan pääpoliisiasemalle kuultavaksi rikoksesta epäiltynä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. (5500/R/11100/20). Tämä on jo kolmas poliisikuulusteluni samalla rikosnimikkeellä. Vaikka kuulustelut ja niihin liittyvät lausunnot vievät aikaa, en aio perääntyä näkemyksistäni, Päivi Räsänen kirjoittaa.

Asia koskee hänen mukaansa valtakunnansyyttäjän määräämää esitutkintaa 20.12.2019 lähetettyä Yle Puheen Ruben Stiller -jaksoa ”Mitä Jeesus ajattelisi homoista”.

− Ohjelmassa keskusteltiin Raamatun opetuksista Jeesuksesta, ihmisen luomisesta, synnistä, viimeisestä tuomiosta ja ihmisen pelastumisesta. Toin siinä korostetusti esiin sen, että kaikki ihmiset seksuaalisesta suuntauksesta riippumatta ovat samalla viivalla Jumalan edessä, kaikki ovat arvokkaita, mutta myös syntisiä ja siksi tarvitsevat Jeesuksen sovitustyötä pelastuakseen iankaikkiseen elämään. Pidän käsittämättömänä epäilyä solvaamisesta missään kohden ohjelmaa, Räsänen sanoo.

Tutkintapyynnön oli tehnyt Räsäsen mukaan yksityinen kansalainen. Poliisi oli tutkintapyynnön jälkeen päättänyt, ettei esitutkintaa käynnistetä.

− Valtakunnansyyttäjä määräsi kuitenkin tässäkin tapauksessa vastoin poliisin päätöstä esitutkinnan käynnistettäväksi. Ihmettelen, mikä on se esitutkintalain mukainen konkreettinen peruste, joka edellyttää tämän kohdalla esitutkinnan käynnistämistä poliisikuulusteluineen? Poliisi ei sellaista löytänyt.

Päivi Räsäseen kohdistuu tällä hetkellä kaikkiaan neljä rikostutkintaa.

− Pohjimmiltaan näissä tutkinnoissa on mielestäni kysymys siitä, saako Raamattuun perustuvaa näkemystä ihmisen suhteesta Jumalaan julkisesti tunnustaa ja opettaa. Näillä tutkinnoilla on sanan- ja uskonnonvapauden näkökulmasta ennakkotapauksen luonne. Siksi puolustan oikeuttani ilmaista uskoani, jotta muiltakaan ei riistettäisi uskonvapautta. Pidän kiinni siitä, että ilmaisuni ovat laillisia eikä niihin tule ulottaa sensurointia, Räsänen sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt