Verkkouutiset

Päivi Räsänen: Eliitti ja media hyväksyy uskovien syrjinnän

Kansanedustajan mukaan moni suomalainen huolii uskonvakaumuksen kohtelusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja entinen ministeri Päivi Räsänen korostaa blogissaan, että syrjiminen tai kiusaaminen  ihmisen seksuaalisen identiteetin tai minkä tahansa ominaisuuden perusteella on väärin.

Suomalaisesta yhteiskunnasta, erityisesti nimettöminä somekirjoitteluina löytyy Räsäsen mukaan valitettavasti monenlaista alatyylistä vihapuhetta ja ilkeilyä niin vähemmistöjä kuin vakaumuksia kohtaan. Kirjoituksien hän toteaa syntyvän monesti juovuspäissä tai mielenterveysongelmien ryydittämänä.

– Mutta väitän, että uskonnollisen vakaumuksen perusteella tapahtuva syrjintä ja loukkaaminen on tänä päivänä paljon avoimempaa ja ns eliitin, sivistyneistön piirissä ja mediassa hyväksytympää kuin seksuaalisten vähemmistöjen kohdalla, Päivi Räsänen kuitenkin sanoo.

Hän kertoo saaneensa viime päivinä lukuisia yhteydenottoja, joissa suomalaiset ovat ilmaisseet syvän huolensa uskonvakaumuksen kohtelusta.

Räsänen toteaa ottavansa siksi poikkeuksellisesti esiin itseensä kohdistuvan esimerkin.

– Turkulainen professori, kansainvälistä tunnustusta Thinkers 50 –listalla saanut ”ajattelija” kirjoittaa 6.6 julkisessa Facebookpäivityksessään: ”Olisiko mitenkään mahdollista, nyt kun Suomessakin kerran tehdään jotain, toteuttaa pari pakkopalautusta? Vaikkapa lähettämällä Räsänen hevon helvettiin?” ja ”Päivi Räsänen on helvetin huono ihminen jonka voisi vaikkapa lähettää kuuhun.” Sitä ennen hän oli toivonut uskonnollisten ihmisen ”järkeviksi” eheyttämistä verovaroin.

Päivi Räsänen sanoo, että professori saa vapaasti lausua mielipiteitään hänestä tai hänen vakaumuksestaan.

– Haluan vain kiinnittää huomion siihen, että vastaavalla tavalla ja vastaavalla tasolla henkilöön kohdistuen ei julkisessa keskustelussa kristittyjen taholta loukata tai syrjitä seksuaalisia vähemmistöjä – onneksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)