Yksityisen sektorin työnantajajärjestöt pitävät jatkuvasti esillä vaatimusta työpaikoilla tapahtuvan sopimisen lisäämistä. Paikallinen sopiminen ratkaisee työnantajajärjestöjen mukaan varsinkin nykyisissä poikkeusoloissa yritysten tulevaisuuden.
Asiasta kerrotaan kuin paikallinen sopiminen olisi jotenkin uusi ilmiö tai nykyisin sopimuksin mahdotonta. Näin asia ei ole. Suurillakin sopimusaloilla paikalliseen sopimiseen on laajat mahdollisuudet. Perusedellytyksenä kuitenkin on, että kyseessä on sopiminen, ei yksipuolinen sanelu.
Julkisen sektorin ja vahvasti julkisrahoitteisten alojen osalta paikallisen sopimisen vaatimus ei ole ollut samalla voimalla esillä. Esimerkiksi kunta-alalla voidaan paikallisesti sopia varsin laajasti asioista. Valtiosektorilla virastokohtaisiin ratkaisuihin on ollut järjestelmän mukaisesti mahdollisuus jo kauan.
Julkisen sektorin paikallisen sopimisen suurin ongelma on, että työnantajan kutsu paikalliseen neuvottelupöytään tulee pääsääntöisesti vain kahdessa tapauksessa: silloin kun jaetaan keskitetyssä ratkaisussa sovittua paikallista sopimusrahaerää ja silloin, kun kunta- tai kuntayhtymätyönantaja haluaa tehdä henkilöstömenoleikkauksia. Noista koordinaateista paikallinen sopiminen ei tule laajenemaan.
Koronapandemian myötä julkisen sektorin ja esimerkiksi yksityisen opetusalan ja yksityisen varhaiskasvatuksen paikallisilla työnantajilla on nyt näytön paikka paikallisessa sopimisessa. Julkinen sektori on pitänyt Suomen liikkeessä.
Opetus, koulutus ja varhaiskasvatus ovat pitäneet koulutuksen loistavalla tavalla toiminnassa kaikissa taudin käänteissä. Työn laatu on kansainvälisesti arvioiden maailman huippua. Missä ovat palkkiot? Osalle palkkiona ovat lomautukset, lisiä ei ole näkynyt tai kuulunut.
Varsinkin valtavassa paineessa ja jatkuvassa lähikontaktissa suurten lapsi- ja aikuisvirtojen vuoksi olevat varhaiskasvatuksen opettajat kokevat lomautukset kohtuuttomana kiitoksena siitä, että he tekevät työnsä parhaansa mukaan ja tarjoavat varhaiskasvatusta ja esiopetusta poikkeusoloissa.
Sama on tilanne perusopetuksen ja erityisopetuksen sekä valmistavan opetuksen opettajilla. Pelko terveyden menettämisestä huolestuttaa heitä päivittäin. Monet pienet ja suuret kunnat kuitenkin ”paikallisesti neuvotellen kiittävät” huipputulosta tekeviä työntekijöitään lomautuksilla ja muulla kurmuutuksella.
Helsingin yliopiston professori Katariina Salmela-Aron tuore tutkimus opettajien uupumuksesta korona-aikana antaa karun kuvan opettajien työssä jaksamisen tilanteesta. Työstä innostuneiden määrä on viime keväästä edelleen laskenut ja työuupuneiden määrä pysynyt hyvin korkealla tasolla. Kaikkiaan yli 70 % opettajista kuului erilaisiin uupumusryhmiin joulukuussa 2020.
Työuupumus on nyt tosi voimakasta ja oleellista on myös se, että innostus työhön on laskenut voimakkaasti. Opettajien työuupumuksessa on kyse työn vaatimusten ja voimavarojen välisestä epäsuhdasta.
Opettajat ovat koronavirusepidemian vuoksi joutuneet pika-aikataululla laittamaan työrutiinejaan uusiksi. Kovilla ovat myös rehtorit ja päiväkotienjohtajat. Heidän työnsä merkitys opettajien tukena ja töiden organisoijina on poikkeusoloissa erityisen suuri. Riskinä on, että opettajat menetetään muihin tehtäviin, toteaa Salmela-Aro.
Julkisen sektorin sopimusjärjestelmät tuntevat tulos- ja kertapalkkiot sekä muut vastaavat palkitsemisen muodot. Ne ovat aitoja sitouttamisen välineitä, joita kannattaa viljellä paikallisesti. Erityisesti nyt, kun työn vaativuudessa on jo huima koronalisä.
Voimassa olevien palkkausjärjestelmien mukaisesti erittäin tärkeää on korvata myös lisääntynyt työn vaativuus ja työkuorma. Nyt, jos koskaan, siihen on perusteet laajasti koko maassa.
Työnantajilta vaaditaan nyt toimenpiteitä. Jos tuloksellisiin paikallisiin ratkaisuihin ei koronalisien ja esihenkilöiden lisäresursoinnin osalta opetus- ja kasvatusalalla paikallisin neuvotteluin tänä keväänä päästä, tulee ensi vuoden keväällä olemaan sopimusten saamisen yksi keskeinen kynnys työntekijäpuolelta paikallisen sopimisen edellytysten parantaminen. Keskeinen osa sitä on paikallisten erien muuttaminen yleiskorotuksiksi, ellei yhteistä ymmärrystä mahdollisesta paikallisesta erästä saavuteta.
Uskon, että julkisella sektorilla paikallisen sopimisen kehittämiseen on työntekijäpuolella enemmän tarvetta kuin työnantajapuolella.
