Verkkouutiset

Paavo Väyrysen tähtiehdokas Börje Börgelsson jätti jo vaalit sikseen

Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa ei ole Börgelsson-nimisiä ihmisiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veteraanipoliitikko Paavo Väyrysen perustama Seitsemän tähden liike julkisti maanantaina ehdokkaitaan kevään eduskuntavaaleihin. ”Tähtiehdokkaiksi” sanottujen joukossa listalla oli helsinkiläinen sisällöntuottaja Börje Börgelsson.

Iltalehti kertoo, että vuorokautta myöhemmin Börje Börgelsson ei enää ole tähtiliikkeen eduskuntaehdokas.

Väestörekisterikeskuksen sukunimihaun mukaan Suomessa ei ole yhtään henkilöä, jonka sukunimi olisi Börgelsson tai edes Borgelsson.

Tähtiliikkeen puoluesihteeri Seppo Hauta-aho sanoo IL:lle, että he saivat aika pian ilmoituksen ehdokkuuden perumisesta. Hauta-aho ei ota kantaa siihen ”onko tämän nimistä henkilöä olemassa vai ei”.

Hauta-aho sanoo heidän tarkistaneen ehdokkaiden taustoja soittelemalla ja googlailemalla.

Börgelssonista Google ei kuitenkaan tiedä mitään.

Tähtiliikkeen Harri Lindellin mukaan Börje Börgelsson ilmoittautui ehdokkaaksi puolueen nettisivujen kaavakkeen kautta.

– Tämä Börje on ilmoittautunut ehdokkaaksi, mutta ei ole neuvotellut kotona hallituksen kanssa ja ne neuvottelut päättyivät niin, että hän ei olekaan käytettävissä, Harri Lindell sanoo IL:lle.

Lindell kertoo puhuneensa puhelimessa Börgelssonin kanssa.

– Kyllä. Hän on ollut yhteydessä sähköpostitse ja olen myös soittanut hänelle.

Börgelsson oli ollut 49-vuotias sisällöntuottaja, joka ei ollut muistanut omaa puhelinnumeroaan, vaan pyysi käyttämään sähköpostia.

Tiistai-iltana ”Börje Börgelsson” sai jo useita Twitter-tilejä. Niistä ensimmäisen kuvassa hän muistuttaa ulkonäöltään kovasti filmitähti George Clooneya.

https://twitter.com/BBorgelsson/status/1087802136359026688

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)