Verkkouutiset

Paavo Väyrynen VU:lle: Äänestin Kreikan euroon liittymisen puolesta – mutta…

Europarlamentaarikon mukaan hänen tukemansa mietintö totesi, ettei ollut mahdollisuutta ottaa kantaa Kreikan eurojäsenyyden taloudellisiin edellytyksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset kertoi tiistaina tässä jutussaan, että keskustan Paavo Väyrynen äänesti europarlamentissa vuonna 2000 kahdesti Kreikan eurojäsenyyden puolesta.

Asia on tullut ajankohtaiseksi Väyrysen nyt tekemän kansalaisaloitteen ja hänen siihen liittyvien puheenvuorojensa myötä. Keskustelua asiasta kävivät myös presidenttiehdokkaat vuoden 2012 vaaleissa.

Paavo Väyrynen sanoo lähettämässään kommentissa olevansa ”iloinen siitä, että Verkkouutiset palautti mieleen keskustelun, jota viime presidentinvaalien yhteydessä käytiin Kreikan liittymisestä euroalueeseen”.

– On totta, että äänestin Euroopan parlamentissa Kreikan liittymisen puolesta. Jutussa jäi mainitsematta, että asiaa käsitelleessä mietinnössä nimenomaan todettiin, ettei parlamentilla ollut mahdollisuutta ottaa kantaa Kreikan jäsenyyden taloudellisiin edellytyksiin, Paavo Väyrynen kirjoittaa.

– Kreikan jäsenyyden taloudellisen puolen arvioiminen jäi komission ja neuvoston tehtäväksi. Ainakin Suomessa arviointi jäi puutteelliseksi, eikä asiaa edes käsitelty eduskunnassa, kuten säädökset olisivat edellyttäneet.

Hänen mukaansa ”silloin valtiovarainministerinä toiminut Sauli Niinistö sanoi, että eduskuntakäsittely oli suoritettu. Hän lupasi lähetyttää minulle siitä kertovan dokumentin. Eipä ole kuulunut”. Väyrynen sanoo toivovansa, että tuo puheena oleva dokumentti etsittäisiin.

– Olisin iloinen, jos osoittautuisi, että olen ollut väärässä, Paavo Väyrynen toteaa.

– Kreikan jäsenyyden hyväksyminen on kuitenkin pieni yksityiskohta siihen nähden, että Suomen hallitus kannatti laajan euroalueen muodostamista ja vei maamme siihen ainoana Pohjoismaana. Päätös tehtiin ilman kansanäänestystä ja vain tiedonantomenettelyä käyttäen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)