Verkkouutiset

Paavo Väyrynen: Unionin maatalouspolitiikka johtanut tilojen ylivelkaantumiseen

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan EU:n maatalouspolitiikka rikkoo perussopimusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Euroopan unionin maatalouspolitiikan pitäisi perussopimuksen mukaan vakauttaa markkinat ja taata maatalousväestölle kohtuullinen elintaso. Luonnonolojen erot tulisi ottaa huomioon siten, että maataloutta voidaan harjoittaa koko unionin alueella, Paavo Väyrynen kirjoittaa tuoreessa blogissaan.

Hänen mukaansa Suomessa perussopimus ei kuitenkaan toteudu.

– Maatilojen kannattavuus on romahtanut ja viljelijät ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Yhteinen maatalouspolitiikka on johtanut tilojen ylivelkaantumiseen ja suuri osa niistä uhkaa ajautua vararikkoon.

Väyrysen mielestä liberaali maatalouspolitiikka ei sovi Suomen oloihin.

– Meillä luonnon olosuhteet ovat kaikkein vaikeimmat. Kilpailun lisääntyminen heikentää väistämättä tuotannon kannattavuutta alueilla, joilla tuotantokustannukset ovat korkeimmat.

Hänen mukaansa pulmia on myös valtioneuvoston tasolla.

– Nykyisissä oloissa maa- ja metsätalousministerin pitäisi voida keskittyä pelkästään peruselinkeinojen edistämiseen. Ministereiden työnjakoa kannattaisi harkita uudelleen, Väyrynen kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)