Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini totesi Maikkarin presidentinvaalitentissä vuonna 2006: ”Missä EU, siellä ongelma.”
Ansaitusti lentävänä lauseena elämään jäänyt, ja kiistämättä ihan näppärä iskulause, kiteytti loistavasti perussuomalaisten populistisen suhtautumisen Euroopan unioniin. Tuo linja on muuttunut kovin vähän 15 vuoden aikana ja yhdistää EU-keskustelua hallitsemaan pyrkivää äänekästä marginaalia. Se on tänäkin päivänä selkein vaihtoehto valtapuolueiden linjalle, jossa Suomea vietiin menestyksekkäästi kaikkiin EU:n ytimiin.
Myös Suomen EU-myönteisimmäksi puolueeksi itsensä brändännyt kokoomus halusi pitkään Suomen kaikkiin EU:n ytimiin. Puheenjohtaja Petteri Orpo totesi vielä vuoden 2017 lopulla kirjoittamassaan Verkkouutisten blogissa: ”Suomen ei pidä kulkea keskitiellä, vaan uudistajien kanssa. Kärkijoukoissa. Kokoomus on valmis viemään Suomen kaikkiin maamme edun mukaisiin ytimiin.”
Tätä puoluejohtaja Orpon sitaattia on vaikea tunnistaa nyky-kokoomuksen EU-politiikan johtoajatukseksi. Tietynlainen passiivisuus on tosin nähtävillä myös demarien, RKP:n ja vihreiden EU-linjoissa. Puhumattakaan keskustasta, vasemmistoliitosta ja kristillisdemokraateista, joiden suhtautuminen unioniin on aina ollut ristiriitainen. EU-linjoihin selkeyttä kaipaavan kansalaisen katse kääntyykin herkästi perussuomalaisiin, joiden äänekkäät iskulauseet ovat yksinkertaisia ja väkeviä, vaikkeivät tarjoa todellista poliittista vaihtoehtoa nykytilalle.
En liioittele paljoa, kun sanon Suomen EU-politiikan olevan kohtalaisen passiivista ja reaktiivista. Kansanedustajien työtä seuratessa näyttää usein siltä, että EU-politiikka on monille äärimmäisen kivuliasta eikä siihen haluta koskea edes useamman metrin seipäällä.
Harvinaisen selvästi tämä kävi ilmi elpymispakettikeskustelussa, jossa kokoomus vältteli kannanmuodostusta kalkkiviivoille asti ja eduskunnan täysistunnoissa ja kyselytunneilla ministeriaitiossa pakettia puolusti vain minimimiehitys valtioneuvostosta, pahimmillaan ainoastaan valtiovarainministeri Matti Vanhanen.
Paradoksaalista tilannetta kuvaa hyvin se, että elpymispakettivääntöä Ylen Ykkösaamuun (15.5) kommentoimaan saapui Suomen menestyksekkäimmän EU-aloitteen eli Pohjoisen ulottuvuuden politiikan isähahmo Paavo Lipponen. Hän totesi, että poliitikkojen mielenkiinto EU-asioihin on heikentynyt sitä mukaa kun EU:n vastustajat ovat aktivoituneet. Lipponen sanoi myös, että monilta nykyisiltä kansanedustajilta puuttuu harrastuneisuuden lisäksi kansainvälinen kokemus ja verkostot, jotka aikoinaan olivat Suomen vahvuus.
Lipponen ei ole väärässä – kysykää itseltänne, mistä löytyvät EU-politiikan visionäärit tänä päivänä?
Jos EU-politiikka näyttää epäselvältä eduskunnassa, ei meno muutu sen kummemmaksi kansan parissa. Eurobarometrin mukaan vain 38 prosenttia suomalaisista on millään tasolla kiinnostunut osallistumaan ainutlaatuiseen Euroopan tulevaisuuskonferenssiin, jolla määritellään Euroopan suunta. Luku on EU-jäsenmaiden pohjasakkaa ja, verrattuna esimerkiksi Irlannin 81 prosentin tai vaikkapa Slovenian 63 prosentin lukemiin, hälyttävän matala.
Samaan aikaan suomalaisia hakeutuu EU-uralle vähemmän kuin koskaan jäsenyysaikanamme ja tästä ollaan huolissaan jopa EU-tasolla. Miksi kansanedustajien pitäisi uhrata ajatuksiaan EU:lle, kun kansaakaan ei näytä asia juuri kiinnostavan?
Suomen (ja kokoomuksen) EU-linjaa etsimässä
Me kaikki tiedämme, että Euroopan unioni kaipaa vuoropuhelua ja uudistumista. Euroopan suunta ei kuitenkaan löydy ilman aitoa poliittista debattia ja ruohonjuuritason kansalaiskeskustelua, johon antautuu riittävä määrä eurooppalaisia – myös suomalaisia. Suomessa hiljainen enemmistö pitää kaikkien tutkimusten mukaan Euroopan unionia hyödyllisenä asiana, mutta estradin varastaa äänekäs marginaali. Sama äänekäs marginaali, joka väittää ensimmäisenä, ettei Euroopan unioni kuuntele kansalaisiaan ja ole demokraattinen.
No nyt kuuntelee.
Koska oletamme, että joku muu puhuu meidänkin puolestamme, hallitsevat poliittista ilmatilaa eduskunnassa, somessa ja klikkiotsikoissa agitaattorit, provokaattorit, populistit, trollit ja demagogit. Tiedätte mitä tarkoitan – en todellakaan sano, etteikö unionissa olisi kehitettävää tai sijaa kritiikille. Kansanedustajien ja Esson baarin kansalaisraadin on kuitenkin aika ryhdistäytyä, jotta hiljaisen enemmistön ääni saadaan kuuluville.
Se kuuluisa ”joku muu” ei ole nyt täällä. Sinä olet täällä.
Parempaa Eurooppaa ei nimittäin rakenneta välinpitämättömyyden, hiljaisuuden, kyynisyyden ja epäluulon kautta. Paras keino kehittää Euroopan unionia on aloitteellisuus ja vuoropuhelu. Niin varmistamme myös sen, että Suomen ääni kuuluu riittävästi unionissa.
Mikäli kokoomus haluaa olla aidosti Suomen EU-myönteisin puolue, on sen terävöitettävä EU-visiotaan ja kuljettava unionin uudistajien kärkijoukoissa. Lisäksi sen on uskallettava haastaa eduskunnan suuresta salista ja Esson baarista löytyvää EU-vastaista äänekästä marginaalia nykyistä hanakammin.
On turha nurista, ettei meillä ole vaikutusvaltaa, jos emme enää edes yritä vaikuttaa kaikissa EU:n ytimissä.
