Verkkouutiset

Paavo Arhinmäki: Sanna Marinille pelataan Pekka-korttia

Ryhmäjohtaja ihmettelee THL-johtajan lausuntoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kirjoittaa Facebookissa, että pääministeri Sanna Marinille (sd.) yritetään ”pelata Pekka-korttia jälkikäteen”.

Hän viittaa hallituksen suunnittelemiin liikkumisrajoituksiin, jotka kaatuivat perustuslakivaliokunnassa. Tämän jälkeen hallitus veti esityksensä pois eduskunnan käsittelystä.

– En pitänyt esitystä liikkumisrajoituksista oikeasuhtaisina, tarkkarajaisina ja viimesijaisina. Epäilin niiden olevan perustuslain vastaisia. Näin myös perustuslakivaliokunta myöhemmin yksimielisesti totesi, Arhinmäki kirjoittaa.

– Toin näkemykseni ilmi sekä julkisesti, että hallituksen neuvotteluissa. Kysyin ja esitin, eikö voitaisi tehdä pistemäisiä rajoituksia, jotka osuvat juuri siihen mihin halutaan puuttua.

Sanna Marin itse on kertonut ajaneensa liikkumisrajoituksia, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) piti niitä välttämättöminä.

Uusien tietojen mukaan THL:n johtaja Mika Salminen ilmoitti, että myös pistemäisillä eli tarkkarajaisilla rajoituksilla olisi voitu edetä.

– Tämä oli juuri se asia, jota koko ajan kysyin ja vaadin. Olin eri mieltä pääministeri Sanna Marinin kanssa liikkumisrajoituksista, mutta kyllä minun nyt pitää puolustaa pääministeriä.

Arhinmäen mukaan kerta toisensa jälkeen neuvotteluissa THL ja Salminen sanoivat, että pistemäisille rajoituksille on vaikeaa tai mahdotonta laskea vaikutuksia, eivätkä ne olisi riittäviä tässä tilanteessa.

– Minusta tässä yritetään pelata Pekka-pelikorttia pääministerin käteen jälkikäteen, Paavo Arhinmäki toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)