Verkkouutiset

Päätös ampua 10 sekunnissa – Näin lentoturma tapahtui

Iranin vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja ottaa täyden vastuun lentoturmasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja, prikaatikenraali Amir Ali Hajizadeh kertoi lauantaina tiedotustilaisuudessa saaneensa tietää matkustajakoneen alas ampumisesta heti sen tapahduttua tammikuun 8. päivänä. Iran kuitenkin kiisti alkuun, että kone olisi ammuttu alas. Amir Ali Hajizadeh totesi ottavansa täyden vastuun tapahtuneesta ja hyväksyvänsä kaikki mahdolliset seuraukset.

Iran tunnusti viikonloppuna, että kone ammuttiin alas ”inhimillisen erehdyksen” vuoksi. Prikaatikenraali Ali Hajizadehin mukaan vallankumouskaartin ilmapuolustusjoukkoja Teheranin alueella oli lisätty.

– Ilmapuolustus oli saanut varoituksen, että Irania kohti on ammuttu risteilyohjuksia, hän selitti turmaan johtanutta tapahtumaketjua.

Amir Ali Hajizadehin mukaan Boeing 737 -matkustajakonetta luultiin Teheranin lähellä olevassa ilmapuolustustukikohdassa risteilyohjukseksi. Hän kertoi, ettei laukaisupäätöksen tehnyt henkilö ollut kyennyt hakemaan vahvistusta ylemmiltään ”viestintäjärjestelmien sekaannuksen takia”. Lopulta aikaa kerrotaan olleen vain 10 sekuntia, ja laukaisupäätös tehtiin.

– Hän teki näissä oloissa valitettavasti väärän päätöksen, ja ohjus ammuttiin.

Amir Ali Hajizadeh sanoi ilmoittaneensa tapahtuneesta heti Iranin asevoimien pääesikunnalle. Se päätti kuitenkin tehdä asiasta tutkinnan suljettujen ovien takana ja sai työnsä valmiiksi vasta perjantaina.

– Vallankumouskaarti tai armeija eivät yrittäneet salata mitään, mutta asianmukaiset prosessit oli vietävä loppuun.

Ukraine International Airlinesin koneen turmassa sai surmansa 176 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)