Verkkouutiset

Päätoimittajat huolissaan hallituksen salailusta

Päätoimittajien yhdistys on huolissaan Sanna Marinin (sd.) hallituksen päätösten valmistelun läpinäkyvyydestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Esimerkiksi liikkumisrajoitusten valmistelun konkreettiset yksityiskohdat on pidetty täysin poissa julkisuudesta huolimatta siitä, että valtioneuvoston kanslia on mediatietojen mukaan pyytänyt muilta ministeriöiltä lausuntoja kaavailtuihin rajoituksiin jo helmikuussa.

Kansalaisten arkeen merkittävästi vaikuttavista toimenpiteistä on välttämätöntä käydä yhteiskunnallista keskustelua jo valmistelun aikana.

– Julkisuuslain mukaan myös poikkeusolojen varautumiseen liittyvät tiedot ovat normaaliin tapaan julkisia, jollei tiedon antamisesta ole vahinkoa varautumiselle. On vaikea nähdä, mitä vahinkoa julkisuudesta voisi olla liikkumisrajoitusten toteuttamiselle, Päätoimittajien yhdistys toteaa kannanotossaan.

Päätoimittajien mukaan tilanne muistuttaa viime keväästä, jolloin tiedon saaminen erityisesti valmisteluvaiheessa osoittautui useaan otteeseen mahdottomaksi.

– Poliittisesti herkkiä ja taloudellisesti merkittäviä ratkaisuja valmisteltiin viime tingassa työryhmissä, joiden esitykset vietiin suoraan hallituksen neuvotteluihin ja julkistettiin vasta päätöksenteon jälkeen. Käytäntö ei ole millään muotoa hyväksyttävä eikä julkisuuslain mukainen, yhdistys toteaa.

Päätoimittajien yhdistys on huolissaan tilanteen mahdollisesta toistumisesta ja muistuttaa, että valmistelun avoimuus on keskeinen osa demokraattisen yhteiskunnan päätöksentekoa.

Valmiuslain pykälien 106 ja 107 ottaminen käyttöön herättää päätoimittajien huolta siitä, että valtioneuvoston kanslian johtovastuun vahvistaminen vaikeuttaa tiedonsaantia entisestään.

– Pykälien laaja muotoilu mahdollistaa sen, että toimivaltaisia viranomaisia ja myös kuntia rajoitettaisiin tai jopa kiellettäisiin esittämästä omia näkökantojaan kiistanalaisissa asioissa. Jo pykälien käyttöönoton valmistelu on päätoimittajien havaintojen mukaan vähentänyt eri toimijoiden halukkuutta kommentoida valmistelussa olevia hankkeita.

Valmistelun ja päätöksenteon avoimuus on kirjattu arvoksi sekä valtionhallinnon viestintäsuositukseen että valtioneuvoston viestintästrategiaan. ”Myös keskeneräisestä voi ja pitää viestiä”, todetaan viestintästrategiassa, mutta poikkeusoloissa tämä linjaus vaikuttaa unohtuneen, toteaa Päätoimittajien yhdistys.

Liikkumisrajoitusten mahdollisesti tullessa voimaan päätoimittajat edellyttävät, että toimittajien ja kuvaajien normaalit liikkumis- ja työskentelymahdollisuudet turvataan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)