Kuten työryhmien tapoihin kuuluu, ministeriössä on laadittu skenaarioita, toimenpideohjelmia, biopolkuja ja tavoitteita, joissa tähdätään ”liikennesuoritteiden taittumiseen”. Suomeksi se lienee matkateon vähentämistä. Kaiken tämän seurauksena vajaan 30 vuoden päästä suomalainen ajaa puhtaasti.
Ministeriön tavoitetta voi pitää viikon ympäristötekona. Ai miksikö viikon? Maailman hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna noin 37 miljardia tonnia. Siitä EU:n osuus on noin kymmenys. Suomen osuus EU:n päästöistä on runsas sadasosa. Liikenteen osuus Suomen päästöistä on noin viidesosa. Koska päästöt kasvoivat vuonna 2017 noin 1,3 prosentin vauhtia, voimme laskea, että Suomen liikenteen muuttaminen päästöttömäksi pysäyttäisi maailman C02 päästöjen kasvun viikoksi. Siis työviikoksi eli viideksi arkipäiväksi.
Suomalaisten ja eurooppalaisten on vaikea tajuta, kuinka syrjässä me nykyään olemme maailman isoissa kysymyksissä. Meille on vuosikausia toitotettu, että EU-jäsenyyden myötä olemme osa isompaa kokonaisuutta, jonka avulla voidaan hallita maailmanlaajuisia ilmiöitä. Ilmastoasioissa koko EU on kuitenkin pieni. Jos ei nyt mikään kääpiö, niin Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja kohta Intiaankin verrattuna höyhensarjalainen kuitenkin.
Nihilistinen millään-ei-ole-mitään-väliä asenne ei tietenkään ole mikään ratkaisu, muttei se ole länsimaisen ilmastopolitiikan suurin ongelmakaan. Ilmastotalkoiden ydinongelmana on, että lähes kaikki ratkaisut heikentävät ihan tavallisten ihmisten arkea. Teslalla ajaminen sujuu hyvin mainostoimiston toimitusjohtajalta aivan kuten vierailut eettisiin lähiruokaravintoloihin. Tosin minä en tiedä, mitä eettistä on maksaa 38 euroa 50 grammasta hirvenlihaa. Tavallisille kaduntallaajille bensaverot, ekosähköt ja luomu ovat kustannuseriä eivätkä hyvehankintoja.
Yhdysvalloissa tehdyssä selvityksessä kolme prosenttia kansalaisista sanoi ilmastonmuutoksen askarruttavan heidän arkeaan. Suomessa tulokset ovat kyselyissä parempia, mutta älämölö bensan hinnasta on jo alkanut. Samaan aikaan kun ministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) povaa Suomesta ilmastonmuutostoimien mallioppilasta hänen puoluetoverinsa Antti Kaikkonen toppuuttelee toteamalla: ”Osa ehdotuksista kuitenkin kohtuuttomasti hankaloittaisi ihmisten arkea ja lisäisi kustannuksia”. Aina kansan tunnon iholla olevien persujen mukaan autoilijoiden ”kurittaminen” on jo nyt liiallista.
Keinot ilmastonmuutoksen torjuntaan ovat olemassa. Niiden toimeenpano ei kuitenkaan taida onnistua ainakaan nykymuotoisessa demokratiassa. Koulutetulle hyvin toimeentulevalle sini-puna-viher-eliitille ilmastotoimet ovat keino todistaa omaa henkistä ja moraalista ylemmyyttä. Perusvaalikarjan tilanne on toinen. Toimenpiteiden haitat ja kustannukset ovat välittömiä ja konkreettisia, mutta hyödyt liian kaukaisia ja abstrakteja, jotta ne koettaisiin uhrauksien arvoiseksi. Näin kansan ja ”oikein ajattelevien” ihmisten välinen kuilu vain syvenee.
Voi olla, että olemme ikävän valinnan edessä: ilmastotoimet vai demokratia.
