Kun koronakriisi helmi-maaliskuussa iski Eurooppaan, maanosa ajautui pikavauhtia poikkeustilaan. EU-maat sulkivat rajojaan ja ryhtyivät tiukkoihin vastatoimiin pysäyttääkseen viruksen leviämisen.
Vaikeista päätöksistä on vastannut kunkin maan poliittinen johto, ja ratkaisut ovat henkilöityneet vahvasti pääministeriin tai presidenttiin. Näin myös Suomessa, jossa Sanna Marin (sd.) on johtanut maata kriisin keskellä ja muille johtaville poliitikoille – ministereille ja oppositiojohtajille – on ollut tarjolla lähinnä sivurooleja.
Havaitsimme Sini Ruohosen kanssa kirjoittamassamme raportissa Pääministerit ja pandemia (Ajatuspaja Toivo), että koronakriisin aikana valtiojohtajien ja erityisesti pääministeripuolueiden suosio kääntyi poikkeukselliseen kasvuun lähes kaikkialla Euroopassa.
Kun eurooppalaisten pääministeripuolueiden kannatuskeskiarvo oli ennen kriisiä tammi-helmikuun vaihteessa 31,1 prosenttia, oli se huhtikuun alkuun tultaessa noussut 35,8 prosenttiin. Vielä koko Eurooppaa nopeampaa pääministeripuolueiden kannatuskasvu on ollut Pohjoismaissa. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan pääministeripuolueiden kannatuskeskiarvo oli tammi-helmikuun taitteessa noin 20,5 prosenttia, mutta tarkastelujakson lopulla jo 27,7 prosenttia.
Havainnossa mielenkiintoista oli ilmiön yhtenäisyys. Eroa eri kriisistrategioiden välillä ei gallupnousussa juuri ollut, jolloin ilmiön selittäminen ”kansalaisten hyväksynnällä” ja tuella valitulle politiikalle on keinotekoista. Esimerkiksi Suomi ja Ruotsi ovat valinneet kriisissä toisistaan poikkeavan linjan, mutta molemmissa pääministeripuolueen kannatus on noussut huomattavasti. Myöskään sillä, mitä poliittista tai ideologista suuntausta pääministeripuolue edustaa, ei vaikuta olevan juuri merkitystä.
Järkeilimme raportissa gallupnousun syyksi poliittisen julkisuuden keskittymisen. Pääministereiden näkyvyys julkisuudessa on ollut keväällä ennennäkemättömällä tasolla. Koronaviruksen uutisoinnissa pääministerit on esitetty ennemminkin viranomaisina kuin poliitikkona. Heitä ei ole haastettu tavalliseen tapaan, koska poikkeuksellisen tilanteen on ajateltu vaativan yhtenäisyyttä. Toisaalta tietoa epidemian kulusta, ennusteista ja päätösten perusteluista on jaettu niukasti, jolloin vaihtoehtojen esittäminen on ollut hankalaa. Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa, hallitus on pitänyt toistuvia tiedotustilaisuuksia, joita Yle ja muut tiedotusvälineet ovat lähettäneet suorina lähetyksinä, ja kansalaiset katsoneet. Julkisuuden hallinta on ollut pitkälti hallituksen käsissä ilman mediaa portinvartijana.
Pääministeripuolueiden menestyksen vastinparina erityisesti nationalistiset populistipuolueet ovat menettäneet kevään aikana kannatustaan, kun julkisesta keskustelusta ei ole löytynyt tilaa teemoille, jotka tavallisesti toimivat populistien polttoaineena. Vaikka myös normaalioloissa saattaa käydä niin, että median käsittelyyn mahtuu vain yksi aihe kerrallaan, myös silloin sosiaalinen media toimii vaihtoehtoisen agendan alustana. Koronakriisin aikana virus on kuitenkin hallinnut suvereenisti keskustelua sekä somessa että perinteisessä mediassa.
Europe Elects -projektin kokoamissa gallupaineistoissa pääministeripuolueiden kannatusnousu on touko-kesäkuuhun tultaessa tasaantunut lähes kaikkialla Euroopassa. Pohjoismaista Norjassa ja Ruotsissa pääministeripuolueiden kannatuskäyrä on jo kääntynyt laskuun. Olisi yllättävää, jos sama ei olisi seuraavissa gallupeissa edessä myös Suomessa. Esimakua siitä saatiin jo keskiviikon HS-gallupissa, jossa SDP:n kannatus laski 0,2 prosenttiyksikköä.
Selitys tähän on käänteinen: politiikka on palannut politiikkaan ja julkisuuttaa hallitsevat teemat ovat jälleen monipuolistuneet. Normaaliolojen myötä on palattu myös normaaliolojen tiedonvälitykseen, eivätkä kansalaiset enää liimaannut ruutujen ääreen seuraamaan valtioneuvoston tiedotustilaisuuksia. Ääneen pääsee myös oppositio ja vaihtoehtoja hallituspolitiikalle halutaan jälleen kuulla.
Koronakriisi – tai pikemminkin sen ensimmäinen aalto – ehti kuitenkin muovata uusiksi Euroopan poliittista kenttää. Moni perinteinen kansanpuolue keskilinjan oikealla ja vasemmalla on nostanut kannatustaan merkittävästi, ja populistien kannatus sukeltanut.
Koronakriisi on näin tuonut ainakin väliaikaisen poikkeuksen koko 2010-luvun jatkuneeseen eurooppalaiseen trendiin, jossa keskustaoikeiston ja keskustavasemmiston perinteiset kansanpuolueet hiljalleen menettävät kannatustaan oikeistopopulistien ja arvoliberaalien haastajien paineessa. Esimerkiksi Saksassa Angela Merkelin CDU/CSU -liittouman kannatus on noussut kriisin aikana yli 12 prosenttiyksikköä, mikä ei ole Euroopan kannalta ihan pieni asia.
Tulevat kuukaudet näyttävät, jääkö ilmiö pysyväksi tai pitkäkestoiseksi. Vaikka se nyt siltä voi vaikuttaa, historia on osoittanut, että kriisin kasvot harvoin voivat olla symboli uudelle nousulle – olivat ne kriisissä kuinka suosittuja tahansa.
