Verkkouutiset

Pääministerin erityisedustaja IS:lle: Venäjä käyttää pakolaisia horjuttaakseen Eurooppaa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) erityisedustajana toimivan Antti Pentikäisen mukaan Venäjä käyttää pakolaisvirtoja hyväkseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Antti Pentikäinen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että ”jotkut valtiot”, ”esimerkiksi Venäjä”, pyrkivät hyväksikäytttämään pakolaisvirtoja horjuttaakseen Euroopan vakautta.

Juha Sipilä nimitti Pentikäisen erityisedustajakseen Välimeren pakolaiskriisin hoitoon viime vuoden syyskuussa. Pentikäinen on Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja.

– Jos ihmismassoja ajetaan tarkoituksellisesti liikkeelle ja heidän kauttaan pyritään horjuttamaan tilannetta Euroopassa, tässä ei ole kyse vain yksittäisten ihmisten avuntarpeesta. Naiivius tässä asiassa voi johtaa koko järjestelmän kaatumiseen, Pentikäinen sanoo Ilta-Sanomille.

Hän arvioi, että tänä vuonna pakolaismäärät muodostuvat suuremmiksi kuin viime vuonna. Siitä kertoo Saksaan tulleiden ihmisten kasvanut määrä.

Pentikäisen mielestä kansainvälisen yhteisön tulisi tehdä kaikkensa, jotta Syyrian ja Irakin valtioiden uudistamisesta saadaan sellainen ratkaisu, joka mahdollistaisi ihmisten palaamisen kotimaihinsa.

Pentikäinen totesi jo tiistaina Yle Radio 1:n Kultakuumeohjelmassa, että tiettyjen valtioiden edun mukaista voi olla, että ”Eurooppaan tulee paljon ihmisiä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)