Verkkouutiset

Kansanedustaja vitsailee, että Sanna Marinin viisikon päätöksenteko on viety Twitteriin. LEHTIKUVA / AFP Jure Makovec

”Pääministeri on ryhdikäs peruessaan twitterissä itse tekemiään leikkauksia”

Kokoomusedustajan ironian mukaan hallitus on vienyt avoimuuden aivan uudelle tasolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa kotisivuillaan, miten hallitus peruu omia päätöksiään ja leikkauksiaan nyt ministereiden twitter-keskusteluissa kilpalaulantana.

– Pääministeri Sanna Marin (sd.) on erinomaisen ryhdikäs ja päättäväinen peruessaan twitterissä itse tekemiään päätöksiä ja leikkauksia. Johtajuutta tässä peruuttelussa näyttää riittävän, jos muuten se on ollut jo kauan hukassa. Ja joku jo totesi, että Marin vei viisikkonsa kanssa päätöksenteon avoimuudessa aivan uudelle tasolle siirtäessään valtioneuvoston kokoukset twitteriin, Timo Heinonen ironisoi.

Hän vitsailee myös, että ”valtioneuvoston twitter-kokouksissa on nyt myös tapana aloittaa puheenvuorot aina toteamalla, että ’sanon nyt ihan suoraan'”.

– Ja sitten kerrotaan mitkä kaikki edellisessä suljetussa kokouksessa tehdyt yksimieliset päätökset pitää perua. Kohta on jo niin paljon peruttu, että hetken kun vielä ihan suoraan sanotaan, niin saadaan myös lisärahoitusta kulttuuriin, liikuntaa, urheiluun, tieteeseen, taiteeseen ja myös poliisille.

– Nythän vasta on peruttu omia leikkauksia.

Vuodelle 2023 Marinin hallitus on hänen mukaansa jo päättänyt vielä nyt tehtyjä leikkauksia suuremmat leikkaukset kulttuuriin, tieteeseen, liikuntaa ja sote-järjestöille – ”tai siis kohta huutoäänestyksellä peruttuja”.

– Mutta pääasia, että edes tällä tavalla ymmärtävät, että kulttuurin, liikunnan ja tieteen rahoituksesta ei ole varaa koronasta toivuttaessa leikata. Määrärahat näillä sektoreilla ovat jo lähtökohtaisesti pienet, Heinonen katsoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)