Verkkouutiset

Pääministerin mukaan työllisyyspäätöksiä on tehty koko ajan

Hallituksella ja oppositiolla on eri käsitys budjettiriihen päätöksistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla torstaina kysymykset liittyivät hallituksen tuoreeseen budjettiriiheen ja työllisyyteen. Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen totesi hallituksen luvanneen päätökset 30 000 uudesta työpaikasta, mutta valtiovarainministeriön aivan tuoreen arvion mukaan luvuksi tuli 14 000-16 000 työpaikkaa.

– Tarve olisi ollut yli 100 000 uutta työpaikkaa tuovista keinoista. Pääsitte hyvä jos kymmenesosaan siitä. Rima oli matalalla, ja se alitettiin, Sanni Grahn-Laasonen sanoi.

Grahn-Laasonen kiinnitti huomiota, että pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi olleensa lopputuloksesta ”todella iloinen” ja kysyi aihetta siihen.

Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin vastasi, että valtiovarainministeriön arvion mukaan riihen päätökset tuottavat 31 000-36 000 uutta työllistä.

– Nämä ovat rakenteellisia uudistuksia jotka näkyvät lyhyemmällä aikavälillä ja erityisesti pitkällä aikavälillä, Sanna Marin sanoi.

– Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen on sellainen toimi, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä se tuottaa noin 1 600 työllistä lisää, mutta itse asiassa pidemmällä aikavälillä jopa 15 000.  Eli me teemme nyt todellisia rakenteellisia uudistuksia, joilla samalla parannamme ihmisten asemaa.

– Se minkä takia sanoin että olen erittäin tyytyväinen budjettiriihen päätöksiin, liittyy tietenkin kokonaisuuteen. Hallitus tekee vastuullista politiikkaa tällaisessa suhdannetilanteessa jossa olemme, teemme suhdannepolitiikkaa, pyrimme elvyttämään taloutta, turvaamaan ihmisten työpaikkoja, tietenkin hoitamaan akuutteja kriisejä, koronaa. Me toimimme ajassa. Aika on erittäin vaikea ja tämä aika vaatii myös vastuullisia päätöksiä ja niitä hallitus riihessä teki, Marin sanoi.

Kai Mykkänen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkänen huomautti, että pääministerin luvut valtiovarainministeriön riihessä tekemistä päätöksistä eivät pidä paikkaansa.

– Vai teittekö te eilen päätöksen, joka tuli voimaan jo tämän vuoden tammikuun alusta? Eli työttömyysputken ikärajan nousu 62 vuoteen. Tätä valtiovarainministeriö tämän päivän muistiossa ei ole arviolaskenut, koska se on tullut voimaan jo alkuvuodesta ja työmarkkinajärjestöt sen aikanaan ovat päättäneet, Kai Mykkänen ihmetteli.

– Todellisuudessa eilen julkistitte päätöksiä, valtiovarainministeriön Olli Kärkkäisen tänään kertomalla tavalla. Valtiovarainministeriö on niistä arvioinut vaikutukset vain puoleen tuosta teidän summasta, 14 000-16 000:een, joka on reilu kymmenesosa siitä mitä tämä maa kaipaisi ja joihin esimerkiksi kokoomuksella työllisyystoimet olisivat olemassa.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastasi, että nyt selvisi hämmennys lukujen eroista.

– Eläkeputkea tämä hallitus on jo lyhentänyt ja sillä on 6 000 työpaikan vähennys. Kyllä se kuuluu näihin kovien toimien 30 000:een, Vanhanen totesi istuntosalin protestoidessa.

– Ja yksi merkittävä niistä on tehty jo aikaisemmin. Tästä tulee tämä yksi 6 000:n ero.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz huusi väliin ”laskekaa myös tekemänne miinukset”.

Pääministeri Sanna Marin jatkoi.

– Hallitusohjelmassa sanotaan, että hallitus tulee tekemään 2020 budjettiriiheen mennessä vaikuttavat päätökset, joilla saadaan yli 30 000 työpaikkaa tähän maahan lisää. Kokoomus on kysynyt pitkään jo sitä, että missä ovat nämä päätökset. No nyt kun teille selvisi vihdoin ja viimein, että näitä päätöksiä on tehty koko ajan – näitä päätöksiä on tehty aikaisemmin, viime kesänä ja niitä ollaan tehty matkan varrella muitakin. Nyt tehtiin loput tästä kokonaisuudesta, tästä ensimmäisestä 30 000:sta, Sanna Marin sanoi.

Ben Zyskowicz huusi väliin ”höpö  höpö”.

Sanna Marin jatkoi:

– Itse asiassa valtiovarainministeriön laskennan mukaisesti päästään jopa 36 000:een. Tämä on ensimmäinen osa hallituksen työllisyystoimista. Tämän jälkeen seuraa muita osia. kehysriihessä tullaan tekemään päätöksiä. Ja hallituskauden kuluessa tullaan tekemään muitakin päätöksiä, joilla vahvistetaan Suomen työllisyyttä pitemmällä aikavälillä.

– Tehdään siis rakenteellisia uudistuksia. Me elämme kuitenkin nyt vaikeassa suhdannetilanteessa. Kaikkein tärkeimmät toimet joita budjettiriihessä tehtiin liittyvät suhdanteisiin ja suhdannepolitiikkaan. Me teimme elvyttävän budjetin, sen vuoksi ettemme halua vaikeuttaa entisestään jo vaikeata tilannetta. Tämä oli vastuullista politiikkaa hallitukselta, ja sen takana voi suoraselkäisesti seistä, Marin totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)