Pääministeri Juha Sipilä: Theresa Mayn tie johdattaa Britannian EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä Britannian pääministeri Theresa Mayn puheessa ei ollut suuria yllätyksiä.

Theresa May linjasi tiistaisessa puheessaan maansa asemaa EU:sta eroamisen jälkeen.

– Kesän kansanäänestyksessä Britannian kansalaiset päättivät maansa lähtevän unionista. Nyt Britannian hallitus on tehnyt oman valintansa siitä, millaista uutta suhdetta EU:n kanssa se tulee tavoittelemaan, Juha Sipilä toteaa blogissaan.

Eurooppa-neuvosto hyväksyi kesällä, että yksittäisen jäsenmaan on kyettävä sitoutumaan jokaiseen unionin neljään vapauteen. Näitä ovat ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus.

– Britannia ei ollut halukas hyväksymään tätä kokonaisuutta. Se valitsi toisen tien. Tämä tie johdattaa maan EU:n sisämarkkinoiden ulkopuolelle, Sipilä kirjoittaa.

Hänen mielestään Suomen kannalta keskeistä Mayn puheessa oli valmius edistää ja ylläpitää Britannian ja EU:n välisiä kauppasuhteita.

– Suomelle Britannia on tärkeä kauppakumppani. Meille on todella tärkeää, että tämä tiivis kauppasuhde säilyy. Myönteistä oli myös, että May korosti maansa tahtoa pysyä edelleen tiiviisti EU:n rintamassa turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä ja terrorismin torjunnassa, Sipilä katsoo.

Lue myös:

Petteri Orpo: EU-jäsenmaiden muodostettava yhteinen Brexit-kanta

Theresa May: Britannia saa oikeanlaisen sopimuksen

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt