Verkkouutiset

Kirjoittaja ihmettelee odottavaa tunnelmaa aluevaalien edellä. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Ovella on jo seuraava vaaliseikkailu

BLOGI

Kirjoittaja rummuttaisi tulevia aluevaaleja jo nyt todella laajalla levikillä.
Ville Väyrynen
Ville Väyrynen
Erikoislääkäri, Gastrokirurgi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntavaaleja mainostettiin laajalti maamme tärkeimmiksi vaaleiksi. Valtakunnallinen äänestysaktiivisuus (55 prosenttia) oli pettymys ja aiemmin varsin vilkkaasti äänestäneessä kotikunnassani Muuramessakin pudotusta oli yli kuusi prosenttiyksikköä. Vaalien tärkeys ei siis konkretisoitunut äänestäjille mainitsemisen arvoisesti.

Nyt ovella on jo seuraava seikkailu. Historiamme ensimmäiset aluevaalit on tarkoitus järjestää ensi tammikuussa. Valitsemme aluevaltuustot, joiden vastuulle siirtyy uuden lainsäädännön mukaisesti kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon julkiset palvelut kullakin hyvinvointialueella. Kyseessä tulee olemaan massiivinen hallinon ja tuotannon uudelleen organisointi. Kunnilta poistuu järjestämisvastuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisvastuu sekä samalla myös suuri osa verokertymästä. Tämä raha kierrätetään valtionhallinnon kautta hyvinvointialueiden (maakuntien) budjetteihin. Kunnat ovat aiemmin päättäneet omista sote-palveluistaan, menettäen nyt kaiken päätäntävallan maakunnallisille aluevaltuustoille.

Tulevien valtuustoiden tehtävä on varsin vaativa. Palvelu- ja hallintorakenne tulee muokata uusiksi kokonaisuudessaan ja maakunnalliset toimintamallit, palvelutarjonta, hoitopolut sekä palkkataso tulee yhtenäistää. Meillä Keski-Suomen alueella haastetta tuovat lisäksi edelleen jatkuva alkuvuodesta avatun sairaalan käynnistysvaihe ja lopulliseen päätöksentekoonsa tuleva tietojärjestelmäprojekti, jonka kokonaiskustannukset päätyvät maakuntamme osalta pitkälti yi sadan miljoonan. Lisämaustetta päätöksentekoon tuo viime aikoina lääkärikunnassa ilmennyt lähes universaali vastustus hanketta kohtaan.

Jälleen kerran edessä on vaalit, joissa valitaan luottamushenkilöt merkittävään motivaatiota ja mielellään myös asiantuntemusta vaativaan tehtävään. Pienille kunnille olisi elintärkeää saada edes yksi tai kaksi ehdokasta läpi valtuustoihin, jotta kosketuspinta päätöksentekoon säilyisi. Ehdokkailta täytyy löytyä intoa, mutta ennen kaikkea heidän tulee tietää mihin ovat ryhtymässä ja minkä suuruusluokan asioista lähiaikoina tullaan päättämään.

Jos olisin mikä tahansa Suomen kunta tai puoluekoneisto, rummuttaisin tulevia vaaleja jo tässä vaiheessa todella laajalla levikillä. Haalisin ehdokkaita ja innostaisin kuntalaisia äänestämään sekä levittäisin tietoa tulevasta rakennemuutoksesta ja sen mahdollisesta merkityksestä esimerkiksi palveluiden saatavuuteen.

Tunnelma on kuitenkin omituisen odottava. Ehdokashankinta on varsin näkymätöntä, kuntatasolla huolehditaan lähinnä omien palveluiden jatkuvuudesta ja varsinaiset vaalit ovat edelleen taka-alalla. ”Maamme tärkeimmissä” vaaleissa kesäkuussa valtakunnallinen äänestysprosentti oli 55. Mitäköhän se mahtaa ilman aktiivista markkinointia olla tammikuun vaaleissa. Vaaleissa, joiden merkitys tuntuu olevan äänestäjille ja potentiaalisille ehdokkaillekin vielä hieman epäselvä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)