Verkkouutiset

Outoja oireita koirilla – syyksi selvisi toinen koronavirus

Britanniassa levinnyt CeCoV-virus ei voi tarttua ihmisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa kirjattiin viime vuoden keväänä suuri määrä lemmikkikoirien sairaustapauksia.

Eläinlääkäreille tuotiin tavanomaista enemmän koiria, joilla oli ilmaantunut voimakasta oksentelua ja muita oireita.

Tuoreen tutkimuksen mukaan epidemian aiheutti todennäköisesti eläimissä esiintyvä muunnos CeCoV-koronaviruksesta. Kyseinen virus ei voi tarttua ihmisiin, mutta kuuluu samaan virusryhmään pandemian aiheuttaneen SARS-CoV-2-viruksen kanssa.

Liverpoolin ja Lancasterin yliopistojen tutkijat lähettivät yli 1 200 kyselylomaketta eläinlääkäreille ja koiranomistajille sekä keräsivät näytteitä 71 eläimeltä. Koiria koskevat epidemiat ovat harvinaisia, sillä tunnettuja tauteja suojaavat rokotteet ovat äärimmäisen tehokkaita.

Tutkimukseen osallistunut Luoteis-Englannissa toimiva eläinlääkäri Danielle Greenberg kertoo havainneensa vuosi sitten noin 40 vastaavaa tautitapausta. Hän pyrki kartoittamaan epidemiaa tiedustelemalla kollegoiltaan eri alueiden tilanteesta.

Analyysin perusteella CeCoV-epidemia oli alkanut joulukuussa 2019 ja saavutti huippunsa helmikuun alussa 2020. Yleisin oire oli koiran ruokahalun katoaminen ja oksentaminen.

Emerging Infectious Diseases -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että uudet epidemiat ovat mahdollisia viruksen kausiluonteisuuden vuoksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)