Verkkouutiset

Outo huomio koronan hot spoteista – tässäkö selitys?

Sääolosuhteilla saattaa olla vaikutusta koronaviruksen leviämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

London School of Economicsin kansainvälisen poliittisen talouden tutkija Jerome Roos on twiitannut kartan koronavirusepidemian polttopisteistä maailmassa.

Kuva on virologiaa ja virusepidemoiden leviämistä tutkineiden amerikkalaisten ja iranilaisten lääketieteen tohtoreiden tutkimuksesta. Siinä tarkasteltiin lämpötilan ja leveyspiirien vaikutusta koronaviruksen leviämisen ja kausiluonteisuuden ennustamiseksi.

Kartalla näkyy, että esimerkiksi Milano, Iranin Qom, Kiinan Wuhan, Etelä-Korean pääkaupunki Soul ja Japanin Tokio sijaitsevat leveyspiireillä, joissa on pääsääntöisesti 5-11 astetta lämmintä ja 47-79 prosentin kosteusaste. Roosin mukaan ”tämä erittäin mielenkiintoinen löytö viittaa koronaviruksen mahdolliseen kausiluonteisuuteen”.

Tutkimuksissa on todettu, että kausi-influenssa tarttuu erityisen hyvin kylmässä ja kuivassa ilmassa. Kosteassa ja lämpimässä virus ei ole levinnyt yhtä hyvin. Hengitystieinfektiot jylläävät talvisin, koska virukset säilyvät kylmässä säässä erilaisilla pinnoilla. Kuivuus altistaa tartunnan saajat viruksille, sillä ihmisten limakalvot ovat normaalia kuivemmat.

Koronatutkimuksessa on lueteltu suurkaupunkeja, joihin virusepidemia saattaisi levitä seuraavien viikkojen aikana. Niitä ovat Lontoo, Manchester, Berliini, Praha, Hampuri, Vancouver, New York, Varsova, Glasgow, Kiova, St. Louis ja Peking.

LUE MYÖS:

Pysäyttääkö lämmin sää koronaviruksen? (VU 7.3.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)