X
SULJE MAINOS
Viikolla 42 rokotettiin Oulussa 2810 henkilöä, mikä on noin 1100 rokotetta vähemmän kuin viikolla 41. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Oulussa tartuntoja palvelukodissa – yksi menehtynyt

Oulussa uusien koronatartuntojen määrässä on lievää nousua.

Oulun kaupungin tiedotteen mukaan epidemiatilanne on pääosin ennallaan. Sairaalahoidon tarve ei ole kasvussa, rokotekattavuus nousee, mutta uusien tartuntojen määrässä on lievää nousua. Myös altistuneiden määrä kasvoi hieman.

Uusia tartuntoja löytyi viime viikolla 153, kun niitä edellisellä viikolla oli 135. Karanteeniin viime viikolla oli 269 henkilöä, edellisellä viikolla 235.

Oulussa Palvelukoti Humana Kotikylä Lipporannassa löytyi viime viikon lopulla viisi koronatartuntaa. Yksi tartunnan saanut on menehtynyt. Tartunnoista kolme on asukkailla ja kaksi henkilökunnalla.

Ensimmäinen koronatartunta tuli ilmi yksikön asukkaalla torstaina 21.10. Palvelukodin kaikki asukkaat ja henkilökunta testattiin samana päivänä. Toinen testikierros järjestetään huomenna tiistaina asukkaille ja henkilökunnalle. Käytössä ovat laajat turvatoimet, jotta tartunnat eivät leviäisi.

Viikolla 42 rokotettiin Oulussa 2810 henkilöä, mikä on noin 1100 rokotetta vähemmän kuin viikolla 41. Rokotustavoitteessa – yli 85 prosenttia – ovat ykkösannosten osalta kaikki yli 40-vuotiaat, ja toisen annoksen osalta yli 50-vuotiaat. Eniten rokotustavoitteen alapuolella ovat ykkösannosten osalta 12-15-vuotiaat (73,6 %) ja 25-29-vuotiaat (77,3 %).

Tartuntalähteinä viikolla 42 olivat perheen sisäiset tartunnat (35 %), yksityiset tapaamiset (noin 16 %). Tuntemattomasta lähteestä olevien tartuntojen osuus pieneni hieman 31 prosenttiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt