Verkkouutiset

”Ostovoiman leikkaaminen olisi myrkkyä”

Sari Sarkomaan mukaan veropolitiikan on tuettava työllisyyttä ja talouskasvua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kehottaa hallitusta purkamaan syyskuun budjettiriihessä ansiotuloverotuksen korotukset, kuten kokoomus on esittänyt.

Hänen mukaansa ”työn vastainen verolinja” uhkaa musertaa koko hyvinvointivaltion perustan.

– Palkansaajien ja eläkeläisten ostovoiman leikkaaminen olisi myrkkyä työllisyydelle ja ankaran progression kiristäminen työn kannustimille, Sarkomaa kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

Veronmaksajien keskusliitto on arvioinut, että valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) esitys vuoden 2020 budjetiksi kiristäisi palkkaverotusta puolella miljardilla eurolla. Keskituloisen lompakosta lähtisi jopa 250 euroa, jos hallitus ei tee kompensoivia kevennyksiä kilpailukykysopimukseen liittyvien palkansaajamaksujen kiristymiseen.

– Meidän tulisi verottaa vähemmän sitä, mitä haluamme enemmän, eli työtä, ja enemmän sitä mitä haluamme vähemmän, eli haittoja ja päästöjä. Yhtälailla on kevennettävä eläkkeiden verotusta, Sari Sarkomaa toteaa.

– Esimerkiksi 2 720 euroa kuukaudessa ansaitsevan tienatusta lisäeurosta noin 47 senttiä vie verokarhu. Yli 50 prosentin marginaaliveroaste nousee jo 3 920 euron kuukausipalkalla, Sarkomaa jatkaa.

Hänen mukaansa on järjetöntä, että lisätulojen tai paremmin palkatun työn hankkimisesta rangaistaan.

– Suomessa kuten muuallakin Euroopassa veropolitiikka on viime vuosina kääntynyt talouskasvua ja työllisyyttä tukevampaan suuntaan. Tätä kestävää linjaa on välttämätöntä jatkaa. Veropolitiikan on oltava talouskasvua ja työllisyyttä tukevaa eikä ahkeruutta kampittavaa. Kaiken työn pitää kannattaa, Sarkomaa sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)