Verkkouutiset

Osmo Soininvaara: Suomeen asutetaan vielä miljoonia ihmisiä

Vihreiden konkarivaikuttajan mukaan massiivisiin väestönsiirtoihin pitää varautua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen kansanedustaja Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan tulleensa aiempaa vakuuttuneemmaksi siitä, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen kahteen saati puoleentoista asteeseen ei ole realistista.

– Kun näin on, on varauduttava sopeutumiseen, eikä se tule olemaan helppoa. Edessä on massiivisia väestönsiirtoja, kun esimerkiksi sadat miljoonat intialaiset jäävät ilman vettä Tiibetin jäätiköiden sulaessa, Soininvaara arvioi.

Satojen miljoonien ihmisten asuttaminen uudestaan ei ole Soininvaaran mukaan ”aivan kivuton asia”.

– Minne he menevät? Katse kääntyy tietysti harvaan asuttuihin maihin kuten Australiaan – ja esimerkiksi Suomeen. Suomen osuus tulee olemaan useita miljoonia, eikä sitä meiltä kysytä.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen on Soininvaaran mukaan niin valtava haaste, että varautuminen on aloitettava heti.

– Olisi pitänyt alkaa jo vuosia sitten. Tarvitsisimme myös paljon lisää tutkimusta lämpenemisen paikallisesta vaikutuksesta, hän kirjoittaa.

– Minullla on itse asiassa aika utuinen kuva siitä, mihin kaikkeen meidän pitää varautua. Pelkään, että se johtuu siitä, ettei oikein kukaan tiedä kunnolla. Siitä, mitä kolmen asteen lämpeneminen tosiasiassa merkitsee, on liikkeellä yllättävän vähän tietoa, vaikka tämän katastrofaalisen kehityksen todennäköisyys on suuri.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)