Verkkouutiset

Osakesäästäjien toimitusjohtaja KL:lle: Kahmin osakkeita halvalla

Victor Snellman haluaisi Suomesta omistusmyönteisen yhteiskunnan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Osakesäästäjien uusi toimitusjohtaja Victor Snellman pitää kevään pörssilaskua erityisesti nuorille hyvänä opetuksena.

– Nuorten on hyvä oppia jo sijoittamisen alkutaipaleilla, että osakkeiden hinta ei nouse aina, Snellman sanoo Kauppalehdelle.

Hän kertoo itse aloittaneensa sijoittamisen vuonna 2011 eurokriisin yhteydessä.

– Kahmin osakkeita dipistä. Esimerkiksi Konecranesia tarttui 14 euron hintaan, Snellman sanoo viitaten kriisin jälkeisiin halpoihin tasoihin.

Konecranesin osakkeen arvo on tällä hetkellä noin 30 euroa.

Osakesäästämisen suosio on ollut kasvussa. Suomalaiset ovat avanneet innokkaasti uusia osakesäästötilejä. Kesäkuussa noin 88 miljardia euroa oli kuitenkin edelleen matalakorkoisilla käyttötileillä.

– Me olemme poliittisesti sitoutumaton etujärjestö. Teemme työtä tavallisen ihmisen vaurastumisen puolesta. Roolimme Suomessa on tarjota jäsenillemme riippumatonta koulutusta ja sijoittamiseen liittyviä rahanarvoisia etuja, Snellman kertoo.

Hänen mukaansa verotus on yksi tärkeä teema.

– Suomessa pääomaverotus on kiristynyt koko ajan, mistä korkoa korolle -ilmiö kärsii.

Snellman pitää osakesäästötiliä hyvänä avauksena, mutta kaipaisi tilille lisää kattavuutta.

Yhdistys korostaa pitkän aikavälin tavoitteidensa liittyvän kulttuurimuutokseen. Snellman haluaisi Suomesta omistusmyönteisen yhteiskunnan.

– Tärkeää olisi, että emme olisi pelkkä tytäryhtiötalous.

– Kulttuuri ja verotus vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen. Haluamme, että lottokupongit vaihtuvat indeksirahastoihin, Snellman sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)