Vuosina 1501–1866 Afrikasta vietiin Amerikkaan noin 12,5 miljoonaa ihmistä, joista elävänä perille selvisi 10,7 miljoonaa. (Kuva: Gaudeamus)

Orjalaivat olivat kurjuuden ja kauhun tyyssijoja

Eurooppalaiset eivät tuoneet orjuutta Afrikkaan.

FT, yliopistontutkija Kalle Kananoja käsittelee uusimmassa teoksessaan Afrikan ja Amerikan mantereen välistä orjakauppaa, joka päättyi vasta 1800-luvulla.

Eurooppalaiset eivät tuoneet orjuutta Afrikkaan, vaan sieltä oli jo vuosisatojen ajan viety orjia islamilaiseen maailmaan. Sen sijaan atlanttinen orjakauppa muutti Afrikan ja Amerikan yhteiskuntien taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita merkittävästi.

Nykyarvioiden mukaan vuosina 1501–1866 Afrikasta vietiin Amerikkaan noin 12,5 miljoonaa ihmistä, joista elävänä perille selvisi 10,7 miljoonaa.

Eurooppalaiset suurvallat perustivat tukikohtia atlanttisen Afrikan rannikolle 1400–1500-luvuilla. Amerikan valloituksen varhaisvaiheessa Länsi-Afrikan orjien kysyntä alkoi kasvaa ja tästä hyötyivät etenkin afrikkalaiset orjanmetsästäjät, jotka hankkivat orjia laivojen kapteeneille myytäviksi.

Uudella mantereella orjien tärkeimpiä tehtäviä olivat aluksi viljelysmaan raivaaminen ja karjan kasvattaminen. Myöhemmin Eurooppaan myytävien viljelykasvien, kuten tupakan ja sokerin, kasvattaminen nousi pääosaan.

Kun Eurooppaan myytävistä hyödykkeistä saadut voitot nousivat, myös orjien tuominen Afrikasta lisääntyi, joten orjakauppa kytkeytyi kiinteäksi osaksi maailmankauppaa.

Laivoilta maihin

Orjalastien kokoaminen vei aikaa jopa kuukausia ja orjalaivojen kapteenien välinen ankara kilpailu hidasti entisestään prosessia. Joidenkin satamien edustalla saattoi olla yhtä aikaa yli 20 orjalaivaa ankkurissa.

Kananoja kuvaa orjalaivojen olleen kurjuuden ja kauhun tyyssijoja. Kahlitut miesorjat olivat ahdettu ruumaan, joissa ei ollut tilaa kunnolla liikkua. Naisorjat ja lapset olivat kannella, mutta he olivat siellä sään armoilla sekä alttiina seksuaaliselle väkivallalle. Orjat pyrittiin pitämään myyntikelpoisina liikunnan, kuten tanssin, avulla. Kieltäytyminen tiesi ruoskintaa.

Määränpään lähestyessä orjia alettiin valmistella myyntiä varten. Miesten parrat ja joskus myös hiukset leikattiin ja kaikki orjat pestiin ja valeltiin kiiltäviksi palmuöljyllä, jotta heistä saataisiin mahdollisimman korkea hinta. Kahleet otettiin hyvissä ajoin pois, jotta hiertymät ehtisivät parantua.

Kun orjat pääsivät pois laivasta, helpotus oli ainakin aluksi varmasti suuri, mutta edessä oli raskas tulevaisuus. Esimerkiksi espanjalaisilla tärkein syy orjien tuomiseen oli plantaasityövoiman tarve. Valtaosa orjista päätyi sokeripelloille tai -myllyihin eikä koskaan nähnyt mitään muuta. Rankimmat työolosuhteet ja korkein kuolleisuus vallitsivat kaivoksissa.

Kapinat yleisiä

Kananojan mukaan kapinat laivoilla olivat itse asiassa yleisiä koko atlanttisen orjakaupan ajan. Valtaosa kapinoista syttyi silloin, kun orjalaivat olivat vielä Afrikan rannikon läheisyydessä, näköyhteys rannikkoon piti vielä orjien toivoa vapaudesta yllä.

Maissa syntyi laajempiakin kapinoita. Esimerkiksi Karibialla, Tanskan hallitsemalla Saint Johnin saarella, puhkesi laajoja levottomuuksia marraskuun 1733 lopulla. Joukko orjia valtasi tanskalaisten linnoituksen ja tappoi siellä olleet sotilaat. Tämä johti puoli vuotta kestäneeseen kapinaan, joka saatiin kukistettua vasta kesäkuussa 1734 ranskalaisten joukkojen avustuksella.

Merkittävin orjakapina tai oikeastaan vallankumous tapahtui Saint-Dominguella eli nykyisessä Haitissa. Se oli 1700-luvulla kasvanut Ranskan rikkaimmaksi siirtomaaksi, jossa tuotettiin sokeria, kahvia ja indigoa. Saarella asui puoli miljoonaa orjaa sekä noin 50 000 valkoista ja vapaata värillistä. Ranskan vallankumous aiheutti hajaannusta myös saaren hallitsijoiden keskuudessa ja orjat saattoivat rauhassa organisoitua.

Vallankumous alkoi loppuvuodesta 1791, kun orjat sytyttivät satoja plantaaseja tuleen ja tappoivat tai ajoivat pois näiden omistajat. Haitin vapaussota venyi yli vuosikymmenen mittaiseksi. Orjien sotamenestystä selitti, että monet heistä olivat olleet sotilaita Afrikassa. Edes Napoleonin tavoite valloittaa saari takaisin ei onnistunut ja Haiti julistautui itsenäiseksi vuonna 1804.

Vapautus

Haitin itsenäistymisellä oli valtavat seuraukset. Se toimi innoituksen lähteenä monille orjille ja kasvatti kansainvälisesti orjakaupan ja orjuuden vastaisen liikkeen merkitystä.

Latinalaisessa Amerikassa orjien vapautus liittyi monin tavoin Amerikan maiden itsenäistymisprosesseihin, vaikkakin monissa tapauksissa orjista tuli itsenäisyyskamppailun pelinappuloita. Esimerkiksi itsenäisyysjohtaja Simón Bolívar oli itsekin orjanomistaja, mutta hänen oli pakko antaa orjille periksi omista intresseistään huolimatta.

Brasiliaa lukuun ottamatta kaikki Latinalaisen Amerikan maat myönsivät orjille vapauden ja kielsivät orjakaupan itsenäistyessään 1820-luvulta alkaen.

Yhdysvalloissa orjuuskiista alkoi horjuttaa poliittista järjestelmää 1820-luvulla. Orjien lukumäärä oli paisunut Yhdysvalloissa yli 1,5 miljoonaan ja vapaita mustia oli yli 200 000. Orjien vapautus Yhdysvalloissa vaati lopulta sisällissodan.

Kalle Kananoja: Kahlitut. Orjuuden historia Amerikan mantereella. 319 sivua. Gaudeamus Oy.

JARKKO KEMPPI

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt