Turun yliopiston tutkimus antaa viitteitä siitä, että ilmaston lämpeneminen on yksi merkittävä tekijä oravien määrän vähenemisen taustalla.
Orava on tuttu näky puistoissa ja pihoilla. Juuri näihin aikoihin oravat hakeutuvat lintujen ruokintapaikoille, ja monilla hyvillä ruoka-apajilla vierailee useampikin komeaan talviturkkiin vaihtanut pörröhäntä.
Samaan aikaan metsissä on kuitenkin yhä vähemmän oravia. Tämä käy ilmi Turun yliopiston tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin oravien lumijälkien määrää Suomessa ja Venäjällä vuosina 1996–2012.
Suomalaisiin riistakolmiolaskentoihin ja venäläisiin lumijälkilaskentoihin perustuvassa tutkimuksessa selvisi, että oravien jäljet vähenivät suurimmassa osassa Suomea ja Uralin länsipuolista Venäjää.
– Oravalle on tyypillistä voimakas vuosittainen kannanvaihtelu, joka seuraa kuusen siemensadon vaihtelua. Pitkän aikavälin kehityssuunnan arviointi on vaikeaa tällaiselle lajille, jonka normaaliin ekologiaan kuuluu kantojen vuoroittainen moninkertaistuminen ja romahtaminen. Lumijälkiaineiston ja analyysiemme perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että yleinen suunta on ollut selkeästi alaspäin, eli keskimääräinen jälkitiheys on pienentynyt, kertoo on yksi tutkimuksen tekijöistä, Turun yliopiston väitöskirjatutkija Tytti Turkia.
Tutkimuksessa tarkastelluista muuttujista ainoastaan talvien lämpeneminen selitti oravien vähenemistä.
Yksi mahdollinen selitys on, että leudommat talvet lisäävät havupuiden siemeniä syövien hyönteisten tai puita rasittavien sienitautien määrää, jolloin havupuiden siemensadon varassa elävälle oravalle jää vähemmän ruokaa.
Oravat pystyvät kuitenkin lisääntymään tehokkaasti, joten kanta voi kasvaa nopeasti, jos kuusella on hyvä käpyvuosi ja oravilla ruokaa talven yli.
– Vuonna 2012 oli hyvä käpyvuosi, ja kevättalvella 2013 oli melko runsaasti oravien jälkiä. Sen jälkeen oravakanta on romahtanut ja pysynyt alhaalla, Turkia kuvailee Suomen aineistoa tutkimusjakson jälkeiseltä ajalta.
Meneillään on myös toinen tutkimus, jossa selvitetään oravan kannanvaihteluita Suomen lumijälkiaineistossa vuodesta 1989 vuoteen 2017.
Tutkimus julkaistiin Ecography-tiedelehdessä.