Säätytalon budjettipäätökset merkitsevät luopumista ohjelman tavoitteista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Oppositiolta yhteinen välikysymys hallituksen talouslinjasta

Välikysymyksessä ovat mukana kaikki oppositiopuolueet.

Oppositiopuolueet kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt jättävät välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä.

Puolueiden eduskuntaryhmät järjestävät asiasta yhteisen tiedotustilaisuuden eduskunnassa perjantaina aamupäivällä.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmaan on kirjattu tavoitteet niin julkisen talouden tasapainottamisesta kuin 75 prosentin työllisyysasteestakin. Tämän viikon budjettiriihen ratkaisut merkitsevät kuitenkin käytännössä sitä, että tavoitteista on luovuttu.

Oppositiosta on toistuvasti esitetty vaatimuksia ohjelman muuttamisesta, koska sen talouslinjan pohjan on katsottu kadonneen.

Tilanne on nyt myönnetty hallituksestakin.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) myönsi keskiviikkona riihen jälkeen julkaistussa kirjoituksessaan, että hallitusohjelman tavoitteista on luovuttu.

– Alkuperäiset tavoitteet julkisen talouden tasapainosta sekä työllisyysasteen nostosta 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä eivät uusissa oloissa ole mahdollisia, Vanhanen kirjoitti.

Hallituksen budjetti on peräti liki 11 miljardia alijäämäinen. Hallitus teki riihessä myös päätöksiä, joilla sen mukaan on tarkoitus saada Suomeen yli 30 000 uutta työllistä. Lukua on kuitenkin haastettu.

Valtiovarainministeriön laskelman mukaan riihessä päätettiin kuitenkin todellisuudessa 14 000-16 000 työllisen toimista. Esimerkiksi yli 55-vuotiaiden työllisyyttä on määrä lisätä noin 10 000 työllisellä, mutta toimet annettiin työmarkkinajärjestöjen päätettäviksi, eikä niistä ole toistaiseksi tietoa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo huomautti torstaina eduskunnassa, että hallitus oli myös laskenut lukuihinsa mukaan 5 000 uutta työpaikkaa jo aiemmin hallituskaudella tehdyistä päätöksistä, mutta jättänyt laskematta 9 000 työpaikan verran työllisyyttä vähentäneiden päätösten vaikutuksia. Näin ollen Orpo laski riihen saldoksi päätökset vain noin 6 000 työllisestä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt