Verkkouutiset

Oppositiojohtajat arvostelevat hallituspuolueiden menettelyä valiokunnassa

Oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vaativat "paluuta normaaleihin hyviin toimintatapoihin" eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opposition eduskuntaryhmien puheenjohtajat vetoavat eduskunnan puhemiesneuvostoon, jotta se käsittelisi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa syntyneen tilanteen, jossa asioiden käsittelyä on estetty hallituspuolueiden edustajien äänestyspäätöksellä.

Valiokunta päätti keskiviikkona äänestyspäätöksellä jättää antamatta lausuntoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019-2022. Perusteluna on ollut ajan vapauttaminen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen käsittelyyn.

Oppositiojohtajat toteavat, että eduskunta toimii enemmistöperiaatteella ja on selvää, että sisältökysymyksissä hallituspuolueet käyttävät tämän enemmistön turvin valtaa.

He muistuttavat, että menettelytapojen puolella on kuitenkin tiettyjä sääntöjä ja periaatteita, joista ei ole katsottu hyväksyttäväksi poiketa enemmistöaseman turvin.

– Valiokuntatyöskentelyn toimintatapa voidaan johtaa suoraan perustuslaista ja siihen kuuluu, että asioihin perehdytään, kuullaan asiantuntijoita ja valiokunta muodostaa tämän pohjalta kantansa käsiteltävään asiaan. Ennen tätä päivää hallituspuolueiden edustajat eivät ole eduskunnassa estäneet asian käsittelyä valiokunnassa vetoamalla hallituksen kiireeseen.

Oppositiopuolueet katsovat, että tehdyllä päätöksellä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hallituspuolueiden edustajat ovat evänneet muilta valiokunnan kansanedustajilta oikeuden hoitaa asianmukaisesti edustajantehtäväänsä.

Oppositio muistuttaa, että hallitus toimii eduskunnan luottamuksen varassa ja eduskunta itse määrittelee, miten se käsittele hallituksen esittämät asiat.

– Nyt hallituksen poliittisista ratkaisuista johtuva kiire uhkaa muuttaa suomalaisen parlamentaarisen järjestelmän perusteita hyvin periaatteellisella ja merkittävällä tavalla, sanovat eduskuntaryhmien puheenjohtajat Antti Lindtman (sd.), Krista Mikkonen (vihr.), Leena Meri (ps.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Thomas Blomqvist (r.) ja Peter Östman (kd.).

Oppositioryhmien puheenjohtajat vetoavat, että puhemiesneuvosto ottaa asiaan pikaisesti kantaa ja ryhtyy toimenpiteisiin suojellakseen eduskunnan arvovaltaa ja asemaa ylimpänä valtiovallan käyttäjänä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)