Ennustavin ”gallup” on edellisten vaalien tulos, heitti politiikan toimittaja, kolumnisti Aarno Laitinen joskus. Usein tuo on pitänyt paikkansa, kannatusmuutokset ovat Suomessa olleet usein varsin vähäisiä. Merkittävä muutos tapahtui 1991, jolloin silloisen puoluesihteeri Seppo Kääriäisen keskustalle manaama veret seisauttava vaalivoitto toteutui ja puolue nousi suurimmaksi 15 paikan lisäyksellä.

Paluu hallitukseen ja pääministerin paikka jäivät yhteen kauteen, kun neljän vuoden kuluttua oli toisen ikiaikaisen hallitusmandaattinsa menettäneen puolueen Sdp:n vuoro rysäyttää historialliseen edustajamäärään, puolue sai 63 paikkaa ja Paavo Lipposesta tuli pääministeri.

Seuraava suuri muutos vuonna 2011 saikin sitten jo historiaan ja politiikan kieleen jääneen nimen. Timo Soini teki puolueelleen jytkyn, 35 lisäpaikkaa (39).

Puoluetta ei kuitenkaan kovin innokkaasti hinguttu hallitukseen ja kaikkein penseimmin hallitukseen menoon taisi suhtautua se itse. Kun 16 paikan rökäletappion kokeneen keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi jo Pasilan vaaliyönä ilmoitti puolueensa jäävän oppositioon, jäi suurimman puolueen puheenjohtajana hallituksen muodostajan homman saaneelle kokoomuksen Jyrki Kataiselle kovin niukat pelikortit käteen. Keskusta onnistui jälleen oppositiossa ja sai 14 paikkaa lisää seuraavissa vaaleissa.

Oppositiossa on selvästi mahdollista nostaa kannatusta, tuntuvastikin. Se ei kuitenkaan ole itsestään selvyys, minkä kokoomus on tällä vaalikaudella saanut havaita. Tuore eduskuntavaaligallup (HS 18.3.2021) kertoo pikemminkin kannatuksen laskusta, kun samaan aikaan päähallituspuolue Sdp ja opposition perussuomalaiset ovat lisänneet kannatustaan.

Neuvoja kokoomus toki saa: toiset opettavat, että pitäisi tehdä selvä ero perussuomalaisten politiikkaan. Aivan yhtä paljon tulee viisautta siitä, että kokoomus on liikaa vihreiden linjoilla. Kovin paljon ei noista neuvoista taida viisautta löytää puolue, jolla on vahva perinne ja kattavat ohjelmat ja omat vaihtoehdot päivänpolitiikan kysymyksiin. Ne eivät vain oikein tahdo julkisuudessa saada näkyvyyttä, koska aika suosii kirkuvia klikkiotsikoita mahdollistavia kärjekkäitä töräyksiä. Tämän ovat toki muutamat puolueenkin edustajat huomanneet ja onnistuvat näin saamaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Se voi auttaa heidän menestystään, mutta puoluejohdolle tulee niistä liian usein vain selitettävää.

Vaalikausi on pian puolessa. Muutokset tapahtuvat nopeasti. Parin vuoden kuluttua korona ei (toivottavasti) ole uutisten ensimmäinen puheenaihe. Hallitus on varmasti silloinkin julkisuudessa, mutta vaikka pelkäänkin, että se joutuu selittämään ja perustelemaan kansalaisille ikäviä päätöksiä, joilla valtion taloutta voidaan pelastaa, luulen, että se on opposition ja ennen kaikkea kokoomuksen mahdollisuus. Ennenkin on nähty, että kansalaiset ymmärtävät tiukan paikan tullen, että talouden kuntoon saattamiseksi jotakin olisi pitänyt tehdä aiemmin ja uskaltaa tehdä nyt. Kokoomuksella on oltava uskallusta ja osaamista tuoda uskottava ja toimiva vaihtoehto hallitukselle. Nykypohjalla oleva hallitus ei siihen pysty, perussuomalaisia se ei kiinnosta.