Abiturientit aloittivat Mäkelänrinteen Lukiossa Helsingissä 8. helmikuuta 2013 kevään ylioppilaskirjoitukset. LEHTIKUVA/KIMMO MÄNTYLÄ

Eero Iloniemi: Oppia ikä kaikki tai sitten ei

Valtioneuvoston äskettäinen tiedote kertoo, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen nimittämä Osaamisen tulevaisuuspaneeli on selvittänyt jatkuvaan oppimiseen liittyviä kysymyksiä.

Koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen investoidaan Suomessa kuulemma vuosittain lähes 20 miljardia euroa.

– Jatkossa meidän jokaisen on otettava suurempi vastuu osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Tämän tueksi yhteiskunnan on tarjottava palveluita, kannusteita ja ohjausta, sanoo paneelin puheenjohtaja, työelämäprofessori Anne Brunila.

Elinikäisestä oppimisesta on Suomessa jankutettu jo yli 30 vuotta. Jos jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan saman asian jatkuvaa opettelemista niin hyvin menee. Jos taas tarkoitus on luoda yhteiskunta, jossa kansalaiset opettelevat jatkuvasti uusia asioita, niin sen esteenä on koulutusjärjestelmämme, joka on rakennettu vähättelemään elinikäistä oppimista.

Lähes kaikki jatkuvan oppimisen esteet ovat julkisesti rahoitettuja. Ensimmäinen niistä on ylioppilastutkinto, eli tutkinto, joka ei valmista mihinkään, mutta jota hehkutetaan loputtomasti. Minullakin on sellainen. Katsoin kevään 2018 kirjoituksia. En olisi päässyt läpi, vaikka aikoinaan pärjäsin ihan siedettävästä (M). Ylioppilastitteliä saan kantaa loppuiän vaikka yo-tietoni ja -taitoni ovat kivikautisia.

Pääsykokeissa pyritään jatkuvan oppimisen toiseen esteeseen eli yliopistoon. Maamme on täynnä itseensä tyytyväisiä maistereita, jotka eivät 20 vuotta valmistumisensa jälkeen tiedä alastaan juuri mitään, mutta mainitsevat tittelinsä käyntikortissaan eläkepäiviinsä asti.

Suomessa tohtorin titteliä pidetään akateemisen uran huipentumana, muualla maailmassa se kertoo, että ihminen on pätevä aloittamaan tiedeuransa. Itseään täynnä olevat yliopistot jakavat merkkihenkilöille kunniatohtoruuksia ja näin myöntävät, että titteli on arvokkainta, mitä niillä on tarjota.

Yhdysvalloissa käydään keskustelua siitä, onko järkeä käyttää satoja tuhansia huippuyliopistojen tutkintoihin, jotka ovat pitkälti status-symboleita, eivätkä todista oppineisuudesta. Wharton on yksi Yhdysvaltojen arvostetuimmista kauppakorkeakouluista. Donald Trump hankki ”sivistyksensä” sieltä.

Entäs julkishallintomme? Katsokaapa sen työpaikkailmoituksia. Niissä 20 vuotta vanha korkeakoulututkinto sivuuttaa 20 vuotta käytännön työkokemusta lähes aina. Miltei jokainen kaavake alkaa kyselyllä siitä, minkä oppiarvon hakija on saanut. Vain silloin kun poliitikot nimittävät puoluetovereitaan virkoihin, katsotaan kokemuksen olevan tutkintoa tärkeämpää.

Ikuinen oppiminen alkaa silloin kuin yliopistomme ovat avoinna kaikille ja niissä suoritetaan kursseja eikä tutkintoja. Eli ehkä vuonna 2100.

 

Kirjoittaja on yo., res. kers., MBA ja uimamaisteri.

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti viestintätoimisto Manifestossa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt