Verkkouutiset

Opiskelupaikka yliopistoon voi aueta kotisohvalta

Tänä keväänä entistä useampi saa opiskelupaikan avoimen yliopiston opintojen perusteella tai tekemällä verkkokurssin pääsykokeen sijaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kevään yhteishaku korkeakouluihin on parhaillaan käynnissä. Jaossa on kaikkiaan 46[nbsp]600 aloituspaikkaa yli 1[nbsp]600 hakukohteessa.  Ensimmäistä kertaa yli puolet uusista opiskelijoista valitaan ylioppilastutkinnon arvosanoilla ja loput pääsykokeilla. Kaikista korkeakoulujen aloituspaikoista ensikertalaisille on varattu noin 65 prosenttia.

Entistä useammalle portti korkekouluopintoihin avautuu tänä keväänä myös avoimen väylän kautta. Avoimen yliopiston opinnot ovat nimensä mukaisesti kaikille avoimia yliopisto-opintoja, ja opiskelu tapahtuu pääosin verkko-opiskeluna.

Avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi hakeminen ei ole uusi asia, mutta tähän saakka sisääpääsymäärät ovat olleet pieniä, joillain aloilla vain yhden-kahden opiskelijan luokkaa. Sisäänottomääriä ollaan nyt lisäämässä.

Oulun yliopisto on jo ilmoittanut ottavansa tänä keväänä avoimen väylän kautta noin 10 prosenttia kaikista valituista niillä aloilla, joilla väylä otetaan käyttön. Samoin tekekee Jyväskylän yliopisto. Tulevaisuudessa avoimen kautta tutkinto-opiskelijoiksi valittavien määrä voi olla paljon korkeampi, jopa 10-20 prosenttia vuosittain sisään otetuista opiskelijoista, mikäli se olisi Jyväskylässä Toinen reitti yliopistoon -hankkeen projektipäälliköstä Paula Savelasta kiinni.

Yliopistojen yhteishanke kehittää vaihtoehtoisia reittejä korkeakouluopiskelijaksi.

Hyvät kokemukset kannustavat

Itä-Suomen yliopistoon valitiiin viime vuonna avoimen väylän kautta kaikkiaan 174 opiskelijaa. Itä-Suomen yliopiston akateemisen rehtorin Tapio Määtän mukaan tulevaisuudessa avoimen väylän kautta otettavien määrää on tarkoitus kasvattaa entisestään noin kolmeensataan opiskelijaan vuodessa. Tätä puoltavat yliopiston hyvät kokemukset avoimessa yliopistossa opiskelleista.

Avointa verkkokurssia kokeillaan tänä keväänä myös sisäänpääsykokeena perinteisen pääsykokeen sijaan. Esimerkiksi Tampereen ja Helsigin yliopistot ovat luoneet yhteistyössä verkossa suoritettavan MOOC-kurssin, jolla Tampere seuloo osan opiskelijoista yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan, Helsinki taas sosiaalitieteisiin.

Lue lisää avoimen yliopiston väylästä Verkkouutisten Plus-osiosta.

Kirjautumisessa havaittu teknisiä ongelmia, jotka pyritään poistamaan maanantain aikana. Pahoittelemme.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)