Verkkouutiset

Opiskelijoiden Liikuntaliitto: Uimahallit kuuluvat kaikille kulttuurieroista huolimatta

Uimahallien käytäntöjen ja erilaisten kulttuurien kohtaamisessa keskiöön pitää nostaa mahdollistaminen kieltojen sijaan, vaatii Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry:n mielestä vesiliikunnan ja uimisen tulee olla saavutettavissa kaikille kulttuurillisista eroista huolimatta.

– Viime päivinä mediassa on noussut esiin huolestuttavia uutisia uimahallien ongelmatilanteista. Vantaalla on kielletty musliminaisten niin sanotut burkini-uima-asut, ja suihkuverhollisia peseytymistiloja ei haluta järjestää. Haukiputaalla annettiin kaikille tukiasumisyksikön nuorille turvapaikanhakijoille porttikielto uimahalliin tammikuun loppuun asti, joka onneksi jo peruttiin, kertoo liiton puheenjohtaja Bennie Wardi tiedotteessa.

Liitto muistuttaa uimahallien kuuluvan kaikille. Liiton mielestä ei ole kohtuuton vaiva esimerkiksi asentaa peseytymistiloihin suihkuverhollisia koppeja.

Kulttuurilliset erot ja uimahallien hygieniamääräykset eivät ole liiton mielestä toisiaan poissulkevia. Päivittämällä käytänteet 2010-luvulle voitaisiin liiton mukaan edistää vesiliikunnan suosiota ja jopa parantaa uimahallien nykyistä hygieniatasoa.

Opiskelijoiden Liikuntaliitto painottaa, että tavoitteeseen pääsemiseksi ratkaisujen pitää olla mahdollistavia eikä kieltäviä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)