Opiskelijajärjestöt haluavat maahanmuuttajat ja pakolaiset korkeakouluihin

Suomen korkeakouluopiskelijoita edustavat järjestöt penäävät aktiivisia toimia korkeakoulutukseen.

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK kaipaavat tiedotteissaan toimenpiteitä ja riittäviä resursseja maahanmuuttajien ja pakolaisten koulutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

– Nyt tarvitaan konkreettisia ratkaisuja, miten avataan reittejä koulutukseen ja tunnistetaan osaaminen tilanteessa, jolloin tutkintotodistusta ei ole saatavilla, sanoo puheenjohtaja Joonas Peltonen SAMOK:sta.

SAMOK vaatiikin korkeakouluilta aktiivisia toimia turvapaikanhakijoiden keskeneräisten opintojen loppuunsaattamiseksi ja tutkintotodistusta vailla olevien osaamisen tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi.

SYL:n mukaan opiskelijoiden tulisi heijastaa paremmin maamme väestörakennetta. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden osuus Suomen korkeakouluopiskelijoista on sen mukaan häpeällisen pieni.

Liitto vaatii hallitukselta toimenpiteitä ja riittäviä resursseja sekä maahanmuuttajataustaisille nuorille että Suomeen tuleville pakolaisille koulutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

”Epätoivo ja toimettomuus luovat otollista maaperää radikalisoitumiselle, minkä torjumiseksi koulutus on paras keino”, liitosta sanotaan.

Turvapaikanhakijoiden pääsyä korkeakouluun ja työelämään tulisi SYL:n mukaan tukea muun muassa valmentavilla opintokokonaisuuksilla ja myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista pitäisi helpottaa.

”Vaikka suurin avun tarve on konfliktimaissa ja niiden lähialueilla, on hallituksen varmistettava resurssit sille, että pakolaisille voidaan tarjota mielekkäitä kouluttautumismahdollisuuksia myös Suomessa.”

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt