X
SULJE MAINOS
Oberlin Collegen kampusaluetta. / oberlin.edu

Opiskelija valitti cis-sukupuolisista huoltomiehistä

Patterien asentaminen asuntolan ”turvalliseen tilaan” koettiin ongelmalliseksi.

Yhdysvalloissa on hämmästelty Ohion osavaltiossa sijaitsevan Oberlinin korkeakoulun kiistaa ”cis-sukupuolisista huoltomiehistä”.

Opiskelija Peter Fray-Witzer arvosteli Oberlin Review -lehdessä yliopiston hallintoa, sillä asuntolalle ei ollut ilmoitettu ajoissa patterin asentamisesta ”turvalliseen tilaan”. Hän kertoo olleensa ”vihainen, pelokas ja hämmentynyt” huoltomiesten saavuttua huoneeseensa.

Fray-Witzerin mukaan tilannetta pahensi se, että huoltomiehet kävivät vielä myöhemmin tarkistamassa huoneen lämpöeristyksen. Opiskelija oli pyytänyt asennuksen perumista välttääkseen kokemansa ”tunkeutumisen”.

Liberaalina pidetyn eliittiyliopiston lukuvuosimaksu on 80 000 dollaria eli noin 68 000 euroa. Yliopiston ”monikulttuuristen ja identiteettipohjaisten yhteisöjen” koordinaattori oli ilmoittanut asennuksesta sähköpostitse vuorokautta etukäteen.

– Olin huolissani siitä, että minulla oli alle 24 tuntia aikaa varautua asiaan. Minua hämmensi myös ilmaisu, jonka mukaan asentajat olisivat tilassa ”tietyn aikaa”, Peter Fray-Witzer sanoi.

Cis-sukupuolisella tarkoitetaan henkilöä, jonka sukupuoli-identiteetti on sama kuin syntyessä. Fray-Witzer kertoo asuvansa Baldwin Cottage -asuntolassa, joka on ”nais- ja transkollektiivin koti”. Asuntolan tavoitteena on tarjota naisille ja transsukupuolisille ”turvallinen tila keskusteluun, yhteisölliseen asumiseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen”.

– Cis-sukupuoliset miehet eivät saa asua toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Monet asukkaat eivät kutsu heitä kyseisiin tiloihin, Peter Fray-Witzer toteaa.

Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty, miten huoltohenkilökunnan kohtaaminen voi olla opiskelijoille näin järkyttävää.

– Opiskelijat 80 000 dollaria vuodessa maksavassa Oberlinissä ovat vihaisia ja pelokkaita siitä, että heidän pattereitaan korjaavat matalapalkkaiset palvelijat ovat cis-miehiä, toimittaja Glenn Greenwald kirjoittaa Twitterissä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt