Verkkouutiset

Jussi Saramo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Opetusministeriltä lupaus: Tuhansille nuorille etsitään koulupaikka

Nuorilla oli ensimmäistä kertaa velvollisuus hakea toisen asteen koulutukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Peruskoulun päättäneistä nuorista 4 170 jäi kokonaan ilman opiskelupaikkaa, vaikka oppivelvollisilla oli ensimmäistä kertaa velvollisuus hakea toisen asteen koulutukseen. Luku on suurempi kuin aiemmin.

Oppivelvollisuusiän pidentämiseen liittyvät lait tulevat voimaan elokuussa. Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) lupaakin nuorille tukea.

– Onneksi on oppivelvollisuusuudistus, aiemmin näistä iso osa jäi heitteille, nyt jokaiselle etsitään paikka, Saramo twiittaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ei ole vakuuttunut oppivelvollisuusiän pidentämisestä. Hänen mukaansa hallitus ei ole lisännyt riittävästi aloituspaikkoja lukioihin ja ammattikouluihin. Paikkoja ei ole myöskään hänen mukaansa riittävästi aloille, joihin nuoret haluavat.

– Kaikkihan ymmärtävät, että ei lähihoitajaksi haluavaa nuorta pidä pakottaa kirvesmieheksi opiskelemaan tai parturikampaajaksi tähtävää levyseppähitsaajaksi. Ja olen varma, että nuori, joka on koko ikänsä pelannut moottorivehkeiden kanssa ja on päättänyt myös työnsä saada autojen ja muiden parissa, ei varmasti motivoidu sisänsä hyvässä koulutuslinjassa esimerkiksi leipuriksi tai siistijäksi, Heinonen kirjoittaa blogissaan.

Kokoomusedustajan mukaan oppivelvollisuusiän pidentämisen sijaan määrärahoja olisi pitänyt ohjata perusopetukseen sekä nuorten yksilölliseen tukeen.

– Olisiko siis kuitenkin ollut järkevämpää kohdistaa näitä miljoonia peruskoulun laadun parantamiseen ja erityiseen tukeen jo peruskoulussa. Myös opinto-ohjaukseen olisi pitänyt panostaa lisää ja myös ammattikoulujen erityisopetukseen. Rahat olisi siis voinut ja olisi pitänytkin käyttää vaikuttavammin eli niin, että nuoret olisivat aidosti saaneet tukea elämässään ja opinpolullaan, Heinonen kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)