X
SULJE MAINOS
Kouluissa on todettu runsaasti altistumisia alkusyksyn aikana. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Opettaja-äiti suuttui koronasta: Joka luokalta puuttuu 5–8 oppilasta

Virustartunnat ovat painottuneet yhä selvemmin nuorempiin ikäryhmiin.

Turkulaisessa yläkoulussa toimiva opettaja pitää hallituksen päätöstä purkaa koronarajoituksia ennenaikaisena.

Hän muistuttaa, että uusien tartuntojen painopiste on siirtynyt rokottamattomiin ja puutteellisesti rokotettuihin väestöryhmiin eli käytännössä alle 20-vuotiaisiin.

– Opetan päivittäin useita reilun parinkymmenen oppilaan yläkouluryhmiä (12–16-vuotiaita nuoria). Miltei jokaiselta luokalta paikalta on puuttunut viime viikkoina 5–8 oppilasta, opettaja-äiti kirjoittaa Turun Sanomien mielipidekirjoituksessa.

– Yksi tai muutama oppilas on sairastunut koronaan, osa altistunut ja karanteenissa, 1–2 muuten sairaana tai odottamassa koronatestiin pääsyä tai testitulosta.

Tähän mennessä hieman yli 60 prosenttia yläkouluikäisistä on saanut vasta ensimmäisen rokotteen, mikä ei riitä deltamuunnokselta suojautumiseen.

Kirjoittaja kertoo lastensa käyvän alakoulua, jossa vain vanhimmilla ikäluokilla on käytössä maskit. Koulussa on määrätty sykysyn aikana ainakin kolme kokonaista luokkaa karanteeniin altistumisten vuoksi. Harrastuksissa tartuntoja on esiintynyt jatkuvasti elo–syyskuun aikana.

Lähiopetus on tästä huolimatta luokiteltu alhaisen tartuntariskin tilanteeksi.

– Meillä aikuisilla on jo kova kiire elämään normaalia elämää. Se tuntuu oikeutetulta, kun itse lukeutuu täysin rokotettuun väestönosaan. Mutta jätämmekö nämä kaikista pienimmät ainoina koko yhteiskunnassamme ottamaan vastaan koronan?

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt