OP-ryhmän pääkonttori Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

OP lopettaa 460 työtehtävää

Ryhmän keskusyhteisön rakennetta yksinkertaistetaan ja itseohjautuvuutta lisätään.

Yhteistoimintaneuvottelut OP:n keskusyhteisössä on saatu päätökseen. Noin 460 tehtävää lopetetaan, ja uusia tehtäviä syntyy noin 190.

OP:n mukaan keskusyhteisön rakennetta yksinkertaistetaan, ja itseohjautuvuutta lisätään myös tukitoiminnoissa. Suurimmat muutokset koskevat palvelukeskusta, joka liitetään osaksi vähittäispankkitoimintaa. Muutosten arvioidaan tuovan noin 18 miljoonaa euroa kustannussäästöjä ensi vuoden loppuun mennessä.

Yhteistoimintaneuvottelujen kohteena olleissa toiminnoissa työskentelee noin 1 900 henkilöä.

OP Ryhmä aloitti siirtymisen kohti itseohjautuvaa työskentelymallia viime vuoden syksyllä.

– Henkilöstöltä saatu palaute uudesta työskentelytavasta on ollut erittäin positiivisia. Merkittävä toiminnan ja kulttuurin muutos vaatii aikaa, ja jatkamme uuden toimintatavan kehittämistä yhdessä, kertoo OP Ryhmän henkilöstöjohtaja Hannakaisa Länsisalmi tiedotteessa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt