RKP:n Anna-Maja Henriksson, kokoomuksen Petteri Orpo, perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja KD:n Sari Essayah Eurovaalien vaaliväittelyssä toukokuussa 2019. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Alberto Claramunt: Onnittelut tutkimuksesta, kokoomus

Oppositiopuolueen aatteesta käydään harvoin keskustelua niin paljon kuin torstaina nähtiin.

Yhden tutkimuksen vuotaminen näyttää saaneen kokoomuspiireissä varsin mielenkiintoista keskustelua ja aktiviteettia aikaiseksi. Kyse on siis HS:n uutisoimasta kokoomuksen teettämästä tutkimuksesta, jonka lopputulema oli, että kokoomus taistelee samoista äänestäjistä erityisesti keskustan ja perussuomalaisten kanssa ja luultua vähemmän vihreiden kanssa.

En muista hetkeen nähneeni tällaista aatteen paloa ja keskustelua kokoomuksen ideologiasta. Yksi vaikuttaja sanoo olevansa ikuisesti sinivihreä olivatpa tutkimustulokset mitkä hyvänsä, toinen tunnustaa konservatiivisuuttaan.

Näin se menee, Kansallisen Kokoomuksen sisään mahtuu erilaisia aatesuuntia. Niitä voi nimittää monella tavalla, mutta väärin ei ole tulkittu, että samaan tupaan on mahtunut puolueen koko sen historian ajan sekä konservatiiveja että liberaaleja. Tästä myös Petteri Orpo Verkkouutisissa muistutti.

Sosiaalisessa mediassa muun muassa vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö ihmetteli, miksi kokoomus keskittyy taktisiin kuvioihin sen sijaan, että loisi omaa linjaa tulevaisuuteen. Rivien välistä kriitikot antavat siis ymmärtää, että kokoomus pelaa poliittista peliä sen sijaan että näyttäisi suuntaa. No, väite on politikointia, ei kummempaa.

On päinvastoin onniteltava kokoomusta, että se lähti tekemään kartoitusta rajapinnoista. Politiikassa on kaivattu tutkitun tiedon pohjalle perustuvia päätöksiä. Nyt kokoomuksen puolue-eliitti astui kuplasta ulos ja yritti selvittää, missä kohdin puoluekarttaa taisto käydään.

Tulos ei sinällään yllätä niitä, jotka eivät ole sulkeneet korviaan ja silmiään todellisuudelta. Se mitä johtopäätöksiä tehdään, on toinen juttu. Jokainen vähänkin suurempi firma tekee markkina- brändi- ja kilpailijatutkimuksia. Kokoomus tekee aivan oikein hakiessaan tietoa kansalaisilta sen sijaan, että puhuisi vanhasta muistista. Jos tutkimus paljastaa rajapintaa esimerkiksi yrittäjyys- ja verokysymyksissä PS:n kannattajien kanssa, ei se tee puolueesta ”light-persua”. Sama logiikka koskee toisissa asiakysymyksissä rajapintaa vihreisiin.

Gallupykkönen PS on laventanut poliittista agendaansa maahanmuutosta esimerkiksi verotukseen. Puolueen puheenjohtaja on huolissaan julkisista menoista, korkeista veroista ja yksityisen sektorin työpaikoista. Viime vaalien alla hän kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa olevansa ”markkinataloutta kannattava konservatiivi”. Viesti oli suunnattu etenkin kokoomuksen kannattajille. Ehkä vähemmälle huomiolle on jäänyt juuri tämä: PS on liukunut retoriikassa kokoomuksen perinteisille alueille paljon enemmän kuin kokoomus PS:n tontille. Tosiasiassa PS ei kyllä esitä juurikaan menoleikkauksia tai sosiaaliturvan uudistuksia, joilla tehtäisiin tilaa veronalennuksille. Eläkeputken leikkaukseen puolue suhtautuu hyvin happamasti. Mitä taas vihreisiin tulee, Ville Niinistö arvioi puolueensa olevan keskustavasemmistolainen. Puolueen eduskuntaryhmästä porvariäänet ovat vaimentuneet, eikä niitä koskaan kovin paljon ole ollutkaan.

Kokoomuksen tutkimus vuodettiin. Motiiveja ja mahdollisia vuotajia etsitään monesta suunnasta. Ajoituksellisesti vuoto osuu lähelle kokoomuksen pormestariehdokkaan valintaa Helsingissä ja toisaalta Donald Trumpin pyöritykseen, jolla on kyseenlaistettu PS:n Trump-myönteisyys.

Tutkimuksen jakelu on ollut kokoomuksessa laaja: koko eduskuntaryhmä ja puoluehallitus. Todennäköisyys vuodolle oli siis melkoinen. Toisaalta, yksi päivä julkista keskustelua kokoomuksen aatteen ympärillä on kohtuullinen saldo oppositiopuolueelle.

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt