Verkkouutiset

Onko suomalainen Himmlerin lista ollut vain huijausta?

Natsien listalle Suomesta luovutettavista juutalaisista ei koskaan esitetty todisteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliittisen historian emeritusprofessori Timo Soikkanen kirjoittaa Helsingin juutalaisen seurakunnan Hakehila-lehdessä tunnetusta myytistä, jonka mukaan suomalaiset kuvasivat heinäkuussa 1942 Suomessa vierailleen natsi-Saksan SS-päällikkö Heinrich Himmlerin salkun sisällön. Sieltä saatiin Suomen juutalaisten luettelo, jossa oli lähes parituhatta nimeä.

Timo Soikkanen epäilee koko asiaa. Uutispommin kertoi alun perin kansatieteen professori ja sota-ajan sensuuripäällikkö Kustaa Vilkuna vuonna 1954 Uudessa Kuvalehdessä. Päämajan tiedotusosaston päällikkö Kalle Lehmus kertoi saman runsas vuosikymmen myöhemmin.

– Suomalainen historiankirjoitus on lähes kritiikittömästi nielaissut Vilkunan ja Lehmuksen kertomukset ja lisännyt niihin osia, professori Soikkanen valittelee.

– Jos kertomus on totta, missä ovat siitä kertovat ensikäden dokumentit ja uroteon tehneet sankarit?

Soikkasen mukaan vuoden 1945 jälkeen kyse oli teosta, jonka tekijöiden olisi uskonut astuvan esiin. Heidät olisi palkittu ja aineisto julkistettu. ”Himmlerin listan” näyttäminen olisi ollut käyttökelpoista ainesta niin C.G.E. Mannerheimille kuin jopa Risto Rytille sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Professori yrittää tehdä selitysyrityksen myytille. Kustaa Vilkunan elämäkerrassa kerrotaan Uuden Kuvalehden artikkelin syntyneen, kun päätoimittaja ja lehden hallituksen jäsenet olivat tuumineet, että ”tekstiä voisi höystää sujuvalla kuvailulla ja skandaalinkäryisillä yksityiskohdilla, niin eiköhän kohua ja lukijoita riittäisi. Samalla voisi edistää muitakin hyviä asioita”.

Kustaa Vilkuna oli vain hieman aiemmin ollut mukana suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan matkalla Kiinassa. Siellä häneltä oli otettu matkatavaroista talteen amerikkalaisten antama lista Kiinaa koskevista tiedusteltavista asioista. Vilkuna oli 1953-54 ”tulisilla hiilillä” tapahtuneen suhteen.

– Artikkeliin sopiva höystö ja uutispommi saivat muotonsa omakohtaisesta kokemuksesta Kiinan-matkalla. Kirjoittaessaan Vilkuna poimi mukaan Kiinan tapahtumia vain vuoden takaa, professori Timo Soikkanen esittää arvelunaan.

Soikkasen mukaan sankariteko on sadun sanoin ”ilman vaatteita”. Heinrich Himmler ymmärsi olla Suomessa esittämättä varmasti tyrmättäviä vaatimuksia.

Professori Soikkasen mukaan huvittavaa on, ettei koko sankaritekoa tarvita:

– Kyllä suomalaisille poliitikoille ja sodanjohdolle oli selvää ja tiedossa, että Himmler olisi halunnut juutalaisten luovutusta. Yhtä selvää varmasti Himmlerille oli, ettei Suomi tulisi luovutuksiin suostumaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)