Verkkouutiset

”Onko oikein, että poliisin lapsi saa postissa hautakynttilän?”

Eduskunnassa kiisteltiin maalittamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Täysistunnossa puhuttiin keskiviikkoiltana Pihla Keto-Huovisen (kok.) lakialoitteesta, joka kriminalisoisi maalittamisen. Aloitteen ovat allekirjoittaneet 10 kokoomuslaista, kaksi vasemmistoliittolaista ja yksi kristillisdemokraattien kansanedustaja.

Keto-Huovisen mukaan tarkoitus on turvata virkavastuulla ja työnantajan määräyksestä työtä tekeville ihmisille kuten tuomareille, syyttäjille, poliiseille, lastensuojelun työntekijöille ja valvontaeläinlääkäreille mutta myös esimerkiksi toimittajille parempi työrauha.

– Aiheesta keskusteltaessa olen pannut merkille sen, että kovin moni tuntuu ymmärtävän asian väärin. Kyse ei ole yrityksestä kieltää kritiikkiä tai siitä, ettei saisi antaa palautetta viranomaisten toiminnasta, Pihla Keto-Huovinen sanoi.

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen vastusti esitystä todeten, että ”vallankäyttöön kuuluu kuulkaa semmoinen ominaisuus, että on pakko sietää kritiikkiä, arvostelua, ja vain välttämättömistä syistä voidaan rajoittaa sananvapautta”.

– Ja nyt tällaiset viestit, mitä tulee, niin ne eivät ole syy. Kaikki se, mitä maalittamiseen ikään kuin voidaan nähdä kuuluvan, vainoaminen, laittomat uhkaukset, kaikki tällaiset, ne ovat olemassa jo laissa. Me emme tarvitse yhtään mitään sananvapauden rajoituksia, Tynkkynen katsoi.

Poliisitaustainen kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen toisti, että jos maalittamislaki tulee voimaan, se ei tarkoita sitä, etteikö viranomaisia saisi arvostella.

– Se ei tarkoita sitä, että viranomaisille ei voisi antaa palautetta, se ei tarkoita, että viranomaisia ei voisi kritisoida tai arvostella. Ei todellakaan. Myös kanteluja ja rikosilmoituksia viranomaisista saisi tehdä ihan niin paljon kuin nykyisinkin, niin paljon kuin sielu sietää. Eli eri mieltä saa olla. Tätä on ihan turha nyt sotkea mihinkään vihapuheeseen, Kari Tolvanen sanoi.

Tolvanen kysyi lain vastustajita, ovatko heidän mielestänne eräät konkreettiset tapaukset hyväksyttäviä.

– On poliisissa työskentelevä tutkinnanjohtaja, joka sattuu olemaan järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnanjohtaja, tutkii jotain konkreettista tapausta, puhutaan nyt vaikka liivijengistä. Onko teidän mielestänne ihan oikein, että tämän poliisin lapsi saa postissa hautakynttilän? Lapsi. Onko se ihan oikein?, Kari Tolvanen kysyi.

Perussuomalaisten ryhmästä huudettiin, että siitä pitää tehdä rikosilmoitus.

– Mikä rikos? Kertokaa minulle, mikä rikos, Kari Tolvanen pyysi.

– Seuraavaksi mietitään, että kyseisen tutkinnanjohtajan postilaatikon luo tuodaan hautaseppele. Mikä rikos? Ei mikään. Kyseisen tutkinnanjohtajan kodin lähellä järjestäytynyt rikollisjärjestö ajaa vaikka moottoripyörillä, ei toistuvasti, aina silloin tällöin – vainoamista on ihan turha tarjota tähän, se vaatii toistuvaa toimintaa. Nämä ovat vain esimerkkejä. Toki, jos tämmöistä haluaa vastustaa — teidän mielestänne saa sitten lapsia kiusata sen takia että joku tekee työtään, Tolvanen sanoi perussuomalaisille.

PS:n kansanedustajat huusivat takaisin ”ohhoh!”, ”älkää vääristelkö” ja ”vähän asiallisempaa kommenttia”.

– Samoin sieltä päin, Kari Tolvanen vastasi.

Kari Tolvasen mukaan ei ole kyse siitä, että sähköposti täyttyy asiattomasta postista.

– Toivoisin kyllä,että te ymmärtäisitte, mistä tässä on kysymys, mutta vaikeata tuntuu olevan. Tässä ei olemistään pikkuasioista kysymys.

Toisena esimerkkinä Tolvanen mainitsi vanginvartijan, jolle vanki ilmoittaa, että ”tiedän, mitä koulua lapsesi käy, tiedän, missä päiväkodissa lapsesi on”.

– Mikä rikos? Ei mikään. Tässähän on nimenomaan tarkoituksena, että pyrittäisiin vaikuttamaan viranomaisten toimintaan.

– Suoranaisena kohteena ei välttämättä ole se yksittäinen virkamies, hän on välillisenä kohteena, että se viranomaisorganisaatio toimisi toisella tavalla, siten, kun tämä kyseinen maalittaja haluaa. Eli minun mielestäni tässä kannattaisi nyt tämä vihapuhe-tematiikka jättää kokonaan ulkopuolelle, kun siitä tässä nyt ei ole kysymys.

Kari Tolvanen sanoi saaneensa itse varmaan 200-300 tappouhkausta, ”sitten lopetin sen laskemisen”.

– Sekään nyt ei kovin mukavaa ole, että jonkun asuntoa valokuvataan, asuntoa, joka sattuu olemaan turvakiellon alaisena.

– Silloin tämmöinen ennaltaehkäisy eli se, että voisi puuttua heidän toimintaansa mahdollisimman aikaisin, kun maalittaminen olisi rikos, ehkäisisi sitä, että ei tulisi tämmöisiä kostoiskuja, esimerkiksi niin, että käsikranaatti viedään jonkun poliisin pihaan. Tämmöistäkin on tapahtunut. Se saattaa hymyilyttää, mutta kun tämmöistä tapahtuu, niin tämmöisellä rikosnimikkeellä kuin maalittaminen me pystymme esimerkiksi käyttämään pakkokeinoja tämmöisiä ihmisiä kohtaan, jotka näin ovat toimineet, Tolvanen perusteli.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)