Kevytauto on tavallinen henkilöauto, jonka huippunopeus on rajoitettu. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Jukka Kopra: Onko ministeri suomalaisten vai komission puolella?

Kansanedustaja vaatii, että kevytautojen käyttöönottoa viedään eteenpäin.

Eduskunta päätti viime vuonna uusista kevytautoista. Tarkoitus oli lisätä erityisesti nuorten liikkumismahdollisuuksia ja parantaa turvallisuutta mahdollistamalla nopeusrajoitetun pienen modernin henkilöauton käyttö mopoautojen rinnalla. Laki asiasta on jo säädetty, mutta hallitus ja liikenne- ja viestintäministeriö eivät vielä ole antaneet tarvittavia soveltamisohjeita. Nyt EU-komissio on kommentoinut asiaa kriittisesti.

Komission kritiikki on saanut jo jotkut Suomessakin epäilemään, ettei kevytautoista jo päätetty linjaus olisikaan EU:n takia mahdollinen. Missään nimessä pyyhettä ei pidä heittää kehään.  Asiasta tulee neuvotella komission kanssa ja tarvittaessa hieman muokata lakia.  Suomi voi omalla lainsäädännöllä päättää itse tästä asiasta.

Eduskunta oli aikanaan varsin yksimielinen päättäessään kevytautolaista. Peräti 167 kansanedustajaa äänesti lain puolesta ja vain 12 vastusti. EU-komissiokaan ei ennalta kysyttäessä pannut hanttiin, joten tässäkin valossa nyt esiin tullut arvostelu on poikkeavaa.

Toivon, että ministeri Sanna Marin ja liikenneministeriön virkamiehet ovat eduskunnan päätöksen tukena ja valitsevat oikein pohtiessaan, ollako suomalaisten vai EU-komission puolella. EU:n pokkurointiin ei ole tarvetta, vaan asiaa on vietävä eteenpäin ja kevytautot saatava käyttöön.

Jukka Kopra

Jukka Kopra

Yrittäjä ja kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja