Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen kertoo Helsingin Sanomien kolumnissaan kotiapulaisen palkkaamisen byrokratiasta.
Apusen tuttavaperhe oli palkannut kodinhoitajaksi ulkomaalaistaustaisen naisen. Toimenkuvaan kuuluivat erilaiset tehtävät keittiössä ja kylpyhuoneessa kuten ruoanlaitto, pienten lasten hoitaminen ja siivous.
Kodinhoitajan palkannut perhe ilmoitti, että se huolehtii kotiapulaisen terveydenhoidosta. Tämä vakuutus ei riittänyt, vaan kotiapulainen piti liittää työterveyshuollon piiriin palveluita antavan yhtiön kautta.
”Työterveys on hyvin lobattu bisnes ja viranomaiselle täydellinen paikka osoittaa tarpeellisuuttaan”, Apunen kirjoittaa.
Pian alkoi prosessi, joka olisi Apusen mukaan ollut umpikoominen, ellei siinä olisi aihetta hammasten kiristelyyn.
”Seurasi norminmukainen terveystarkastus, hintaan 300 euroa. Seuraavaksi viranomaiset halusivat kartoittaa kotiapulaisen työhön liittyviä vaaroja. Virallisen työpaikkaselvityksen tuloksena kirjattiin useita terveysriskejä. 15-sivuinen ohjeistus oli huolellista työtä.”
Apusen mukaan raportissa todettiin, että taloudenhoitajaa uhkaa muun muassa biologinen altistuma. Tällä tarkoitetaan vaipanvaihtoa ja lasten pesemistä.
”Muistan oman altistumiseni oikein hyvin, jos kohta erehdyin pitämään sitä lapsenhoitoon kuuluvana asiana – hiukan epämiellyttävänä mutta normaalina. Mutta nykyaikana mitään työhön liittyvää ei sovi noin vain pitää normaalina. Työn vaaroja ja kauhuja ei voi koskaan riittävästi korostaa”, Apunen kirjoittaa.
Tarkastajan mukaan kodinhoitajaa uhkasi lisäksi kemiallinen kuormitus.
”Suomeksi tämä tarkoittanee kodin pesuaineita. Vain kevytmielinen hupsu valuttelee Fairya tiskialtaaseen ja annostelee Omoa pesukoneeseen miettimättä asian terveydellisiä ulottuvuuksia.”
”Lisäksi voi ilmetä psyykkistä kuormitusta ’haasteellisissa tilanteissa’ lasten tai vanhempien kanssa. Tekstistä ei ilmene, oliko huomio yleinen vai erityinen”, Apunen kertoo.
Apusen mukaan tässä ei ollut vielä kaikki. Uhkasipa kodinhoitajaa nimittäin myös riski kuulon heikentymisestäkin. Tämän aiheuttaa lasten tuottama meteli.
”Työnantajaa opastettiin yksityiskohtaisesti minimoimaan riskiä siten, että lapset kutsutaan lähemmäs, kun näillä on jotain sanottavaa. Kaksivuotiasta lasta on myös kehotettava välttämään äkkinäisiä ääniä”, Apunen kirjoittaa.
Hänen mukaansa perhe jäi pohtimaan, pitääkö kotiapulaiselle hankkia kuulosuojaimet ja mitä tapahtuu, jos hätäitku naapurihuoneesta ei kuulukaan muovitötteröiden läpi.
”Jossain on virkamies, joka käyttää tähän aikaansa. Jossain on joukko päättäjiä, jotka katsovat, että tämä on tarpeen”, Apunen toteaa.
Hän kysyykin, edistääkö syynääminen parempaa työllisyyttä.
”Ehkä kunnallisen liikelaitoksen ja työsuojeluviranomaisen toimipisteessä, mutta ei lapsiperheen keittiössä. Tavallinen ihminen pelkää viranomaisia ja raportteja sen verran, ettei jaksa kantaa prosessin taakkaa ja ennen kaikkea mahdollisia syytöksiä työsuojeluerheestä. Työpaikka jää luomatta.”
”Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että työoloja tarkkaillaan. Työsuojelu on kuitenkin ala, jossa on helppo eksyä pidemmälle kuin pitikään. Viranomainen, jonka tehtävänä on etsiä ja löytää riskejä, varmasti myös löytää niitä”, Apunen toteaa.
