Verkkouutiset

Sars-CoV-2 sai alkunsa Kiinan Wuhanista. LEHTIKUVA / AFP Noel Celis

Onko korona sittenkin laboratoriosta karannut murha-ase?

Australialainen toimittaja tarkastelee väitöskirjassaan megarikoksen mahdollisuutta pandemiassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hiljattain julkaistussa väitöskirjassaan australialainen toimittaja Sharri Markson tarkastelee rikoksen mahdollisuutta pandemian käynnistämisessä. Asiasta uutisoi Guardian.

Markson pohtii News Corp- ja Sky-television raportointiin perustuvassa kirjassaan Keski-Kiinassa sijaitsevaa Wuhanin virologian instituuttia rikospaikkana, jossa murha-ase nimeltä Sars-CoV-2 sai alkunsa.

Instituutilla tiedetään olevan maailman suurin kokoelma lepakosta peräisin olevaa koronavirusta, josta Covid-19:kin näyttää olevan peräisin. Virologian instituutti sijaitsee muutaman kilometrin päässä Wuhanin elintarvikemarkkinoilta, josta ensimmäinen suuri virustartuntojen ryhmä löydettiin. Virus olisi voinut päästä vahingossa ulos jonkun työntekijän mukana tai se olisi voitu tuoda ulos tahallisesti.

Väitöskirjan uskottavuus perustuu Kiinan kommunistisen puolueen salailuun. Markson kertoon epäillyksensä heränneen heti tuntemattoman keuhkokuumeen ilmettyä Wuhanissa vuoden 2019 lopulla. Pandemian alkuvaiheessa epäilyn jakoi muun muassa USA:n ulkoministeri Mike Pompeo lokakuussa 2019 ennen pandemian puhkeamista.

Pompeo käynnistytti tutkimukset viruksen alkuperästä. Amerikkalainen tutkimusryhmä on kertonut löytäneensä ”epäsuoraa näyttöä” viruksen syntymisestä laboratoriossa. Myös Australian pääministerin Scott Morrisonin kerrotaan arvelevan Kiinan olevan syyllinen.

Myöhemmin kansainväliset riippumattomat tiedemiehet katsoivat, että Sars-CoV-2-virus syntyi ihmisen toimesta parantamalla Etelä-Kiinasta peräisin olevan lepakkoviruksen piikkiproteiinia, jotta se lukkiutuisi paremmin ihmiskehon respetoreiden ilmakanaviin.

– Viruspiikin proteiini näytti siltä, ​​ettei sitä olisi voitu suunnitella paremmin sopimaan ihmisen Ace2-reseptoriin, kertoo endokrinologi  Nikolai Petrovski Flindersin yliopistosta Etelä-Australiasta.

Tiedemiehet ovat painottaneet erityisesti furiinin pilkkoutumista Sars-CoV-2-piikkiproteiineissa, joita ei näy muissa koronaviruksissa. Asiantuntijoiden mukaan ominaisuus parantaa taudin tarttuvuutta. Muun muassa Kalifornian yliopiston tutkija Richard Muller on kuvannut tätä ”kuin sormenjäljen löytämiseksi rikospaikalta”.

Marksonin mukaan toimittajille ympäri maailman on myyty ”virallinen linja”, joka kertoo taudin synnyn sattumanvaraisuudesta. Kirja kertoo useasta tutkijasta, jotka eivät halunneet kertoa näkemyksiään. Heitä oli esimerkiksi Sydneyn yliopiston virologi professori Dominic Dwyer, joka kuului Wuhaniin viruksen alkuperää tutkimaan menneeseen WHO-tiimiin.

– Ymmärrän tällaisten teorioiden synnyn pandemian alkuvaiheessa. WHO:n vierailu Wuhanissa tämän vuoden alussa on kuitenkin osoittanut, ettei kyseessä ole sodankäynti, Dwyer on todennut julkisuudessa.

– Ihmiset tuntuvat sekoittavan epidemian alkuperää koskevat tutkimukset pandemian hallitsemisen arviointiin. Monia maita voidaan kritisoida tavastaan vastata pandemiaan, sekä aivan epidemian alkuvaiheessa, että vielä nytkin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)